Juho Pirkkalainen ja Arne Vesa liittyvät edustusjoukkueen rinkiin tulevaksi kaudeksi.
KPV:n toimistolta saadaan mielenkiintoisia uutisia, kun 2006-ikäryhmää edustavat Pirkkalainen ja Vesa solmivat kahden vuoden mittaiset sopimukset edustuksen kanssa. Arne on KPV:n oma kasvatti, kun taas Pirkkalainen starttaillut uraansa Haapaveden FC Folkissa, mistä tie toi Vihreään B-juniorina.
– Hieno juttu, että tarjottiin kasvattajaseurasta sopimusta. Odotan innolla kauden alkua, Vesa kertoo.
– Olen pelaajana erityisen vahva pääpalloissa, pidemmissä syötöissä ja pelinavaamisessa, hän jatkaa.
Myös Pirkkalainen on innoissaan sopimuksesta.
– Tuntuu hyvältä päästä mukaan edustuksen rinkiin. Tulevalla kaudella haluan kasvaa kypsemmäksi pelaajaksi ja toki tavoitella paikkaa edustusjoukkueesta, hän kertoo.
KPV:n edustuksen harjoitukset ovat alkaneet kuluvalla viikolla. Aktiivisesti pelaajien edesottamuksia seuraava urheilutoimenjohtaja Joni Sorvoja kuvailee kahta tuoreinta kiinnitystään.
– Juho (Pirkkalainen) on teknisesti taitava ja hyvät perusominaisuudet omaava pelaaja. Monikäyttöinen kaveri, jonka voi ottaa haastavammassa ympäristössä isojakin kehitysaskeleita tulevan kauden aikana.
– Arne (Vesa) taas on rauhallinen, hyvin peliä avaava toppari. Peruspelaamisen taso on hyvä, ja pystyy pelaamaan myös muilla paikoilla puolustuslinjassa, Sorvoja jatkaa.
KPV:n kausikortit vuosimallia 2025 ovat saatavilla nyt seuran kotisivuilta: https://www.kpv.fi/joukkueet/14820/lomakkeet/12712...
06.02.2025 11.49 | Pallo-Veikot kiittää omia kasvattejaan! |
03.02.2025 12.00 | Maciej Raniowski jatkaa Pallo-Veikoissa |
02.02.2025 15.33 | FF Jaro U23 - KPV la 1.2.2025 | Harjoitusottelun maalikooste |
31.01.2025 15.00 | Ville Välipakka ja Otto Märsylä sopimuksiin |
22.01.2025 12.42 | Tervetuloa Kokkolaan, Alex Massa! |
20.01.2025 13.08 | Tule mukaan KPV:n harrastefutikseen – ilmoittautuminen on käynnissä! ⚽🎉 |