MV-leiri Kokkolassa
Julkaistu: 26.05.2022 17.28

MV-leiri Kokkolassa

Maalivahtileiri Kokkolassa 26.5.2022

KPV järjesti maalivahtileirin 10-15 vuotiaille tytöille ja pojille helatorstaina. Osallistujia leirille tuli mahtavat 16 maalivahtia. Tämä oli mukava yllätys leirin vastuuvalmentaja Petri Martikaiselle: ”Osasin odottaa noin 10-13 maalivahtia, mutta se, että päästiin jopa 16 maalivahtiin, oli positiivinen yllätys. Kuitenkin monella joukkueella oli tänään pelejäkin, mutta silti saatiin näin hyvä määrä innokkaita maalivahteja mukaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia leirejä syksyllä. On todella tärkeää, että myös maalivahdit saavat omia erikoisleirejä, koska heidän rooli kentällä on tärkeä ja kuitenkin erilainen kuin normi kenttäpelaajien.”

Leirillä valmentajina toimivat mm. KPV Edustusjoukkueen maalivahdit Sergey Lazarev ja Antti Vironen. Mukana valmennuksessa olivat myös edustuksen mv-valmentaja Eric Khaydarov sekä Onni Tynjälä ja junioreista Siiri Järvelä ja Juuso Hylkilä.

Leiri sisälsi kaksi puolentoista tunnin harjoitusta, joista ensimmäisellä keskityimme maalivahdin tekniikoihin ja toisessa harjoituksessa oli pelinomaisempia harjoitteita. Kaikki leiriläiset tsemppasivat hienosti ja kehitystä tapahtui leirin aikana. Tästä on jokaisen hyvä jatkaa kohti kesän treenejä ja pelejä!


KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola