5
TOU
19.00
Akatemia, Miesten Kolmonen

KPV Akatemia - Norrvalla FF  4 - 1

Keskuskenttä TN

Akatemialle makea voitto sarja-avauksesta

Akatemia nappasi itselleen kolme sarjapistettä lyömällä sarja-avauksessa vieraaksi saapuneen Norrvalla FF:n lukemin 4-1 (2-0). Kotijoukkueen maaleista kaksi merkittiin Joona Peltoniemelle, kertaalleen osuivat kapteeni Valtteri Palosaari sekä Joonas Paananen.

Kolmosen sarja-avauksessa ei ensimmäisen puolen tunnin aikana paljoa jalkapalloilullisilla hienouksilla juhlittu. Varsinkin kotijoukkueen pelaaminen oli todella huolimatonta ja peliväline menetettiin aivan liian usein harhasyöttöjen seurauksena. Pelaaminen oli puolin ja toisin hieman hakemusta, eikä kumpikaan joukkueista pystynyt luomaan esimerkiksi pidempiä syöttöketjuja. Tämä selittää myös sen, miksei huippuvaarallisia maalintekopaikkojakaan juuri ensimmäiseen puoleen tuntiin Keskuskentällä nähtykään.

Ensimmäinen maalintekotilaisuus avautui vierasjoukkueen Paulus Mehtoselle, joka pääsi ampumaan pienestä kulmasta karkean harhasyötön seurauksena. Akatemian maalilla pelannut Antti Vironen kuitenkin torjui laukauksen ilman ongelmia. Selkeästi ensimmäistä puoliskoa pallonhallinnan kautta vienyt kotijoukkue pääsi sekin muutamalle puolittaiselle paikalle. Ensimmäinen pelattiin Benjamin Rintalalle, jonka laukauksen Norrvalla-veskari Teemu Muurinan poimi helposti käsiinsä. Hetkeä myöhemmin Akseli Matilainen pääsi puskemaan kulmapotkusta, mutta pusku suuntautui kotijoukkueen harmiksi ohi maalin.

Reilun puolituntisen jälkeen Akatemia siirtyi ottelussa johtoon. Läpi ottelun aktiivisesti prässännyt kotijoukkue katkaisi Callistus Oraegbunan syötön ja syötön katkonut Joonas Paananen karkasi puolittaiseen läpiajoon. Muurisen tullessa kauas ulos maaliltaan Paananen pelasi pallon vieressä päivystäneelle Joona Peltoniemelle, joka toimitti sen Norrvallan puolustajien välistä tyhjään maaliin.

Kauaa ei tarvinnut seuraavaa maalia odottaa, sillä parisen minuuttia myöhemmin Akatemia lisäsi johtoaan. Jälleen prässipelaamisen seurauksena Akatemia sai keskialueella pallonriiston ja Arttu Möttönen pelasi pallon leveyteen Peltoniemelle. Joona malttoi odottaa sen verran, että hyvän tukiliikkeen tehnyt Jaakko Juvila ehti mukaan hyökkäykseen ja pelasi pallon vastustajan selustaan. Sieltä "Jaska" puolestaan keskitti pallon taka-alueella päivystäneelle Benjamin Rintalalle, joka pudotus löysi maalinedustalta Valtteri Palosaaren ja "Vadella" oli helppo työ viimeistellä muutamasta metristä kotijoukkueen toinen osuma.

Ensimmäisen jakson loppu oli kahden salamamaalin jälkeen hieman asetelmien uudelleen hakemista. Kumpikaan joukkueista ei pystynyt mitään vaarallista luomaan ja peli aaltoilikin päästä päähän. Kertaalleen vierailijalla oli mahdollisuus päästä maalintekoon kun kokenut kapteeni Ronnie Ludén sai vasemmalta hyvän keskityksen kotijoukkueen maalinedustalle, mutta Ludénin pusku suuntautui vaikeasta asennosta kumminkin reilusti ohi kotijoukkueen maalin. Näin puoliajalle mentiin Akatemian kahden maalin johdossa.

- Ottelun alku oli meiltä kyllä järkyttävän huolimatonta pelaamista. Kuljetettiin palloa sellaisiin paikkoihin, joista ei ollut enää etenemismahdollisuuksia ja syötettiin varmaan 50% harhoja. Oikeastaan jokaisella pelin osa-alueella olimme aika kaukana siitä, mitä pelaamisen pitäisi olla. Syöttäminen, sijoittuminen ja yleinen huolellisuus muutenkin olivat huonolla tasolla. Pelaamisessa näkyi selvästi se, että emme ole talven aikana pystyneet tällä ryhmällä laadukkaasti harjoittelemaan. Olimme avausjaksolla enemmän pallossa kiinni, mutta emme ansainneet kahden maalin johtoasemaa, puhisi Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Toisen jakson alkua leimasi myös pieni huolimattomuus. Kummallakin joukkueella pallo poltti ensimmäisten minuuttien ajan jaloissa eikä palloa meinattu saada pidettyä omilla millään. Lieko tämä sitten johtunut sarja-avauksen tuomasta jännityksestä, sillä kummallakin joukkueella oli niin paljon nuoria pelaajia kentällä.

Pian toisen jakson alun jälkeen vierasjoukkue tuli mukaan otteluun. Akatemia hyökkäsi ja aktiivisesti kentällä liikkunut Joonas Paananen pelattiin vierasjoukkueen puolustuslinjan eteen, josta pallon olisi voinut pelata hyviä liikkeitä tehneille joukkuekavereille. Sen sijaan Paananen yritti harhauttaa edessään ollutta vastustajaa ja menetti pallon. Pari nopeaa syöttöä vierailijalta ja yksi nukahdus Akatemian puolustuslinjassa johtivat nopeasti siihen, että Norrvallan Paulus Mehtonen oli nokikkain Akatemia-veskari Virosen kanssa. Mehtonen viimeisteli paikastaan varmasti ja toi osumallaan vierailijan maalin päähän ottelun 49. minuutilla.

- Täysin turha maali. Meillä oli periaatteessa ylivoimahyökkäys ja alle 10 sekuntia siitä vastustaja teki maalin. Puoliajalla keskusteltiin paljon siitä, että toisen jakson avausvartti meidän pitää pystyä olemaan nöyriä ja fiksuja kentällä. Neljä minuuttia siihen pystyttiin. Meillä oli mahdollisuus katkaista peli pallon menettämisen jälkeenkin, että ei tässä voi pelkästään pallon menettänyttä kaveria syyttää. Ja toki myös kaveri pelasi tuon tilanteen mallikkaasti, Lyyski toteaa.

Norrvallan kavennuksen jälkeen tahtipuikko siirtyi kuin taikaiskusta vierailijalle. Prässäämistään nostanut Norrvalla tuotti ongelmia kotijoukkueen pelin avaamiselle ja pystyi voittamaan syvältä omista lähteneet Akatemian purkupallot korkealla prosentilla puolessa kentässä. Varsinaisia huippupaikkoja ei ensimmäisen kymmeneen minuuttiin vierailijakaan toisella jaksolla saanut, mutta oli kyllä selkeästi niskan päällä pelitapahtumissa. Lähimmäksi maalia pääsi Oraegbuna, jonka pusku kulmapotkusta kolahti kotijoukkueen maalin tolppaan. Kertaalleen vierailijoiden Oscar Lundström pääsi kokeilemaan laukaustaan Akatemian rangaistusalueen sisältä, mutta laukauksen tielle ehti uhrautuvasti puolustanut Valtteri Pinola.

Ottelun edetessä myös Akatemia sai peliään rullaamaan paremmin ja paremmin. Puoliajalta sisään tullut Henri Iivonen rauhoitti pallollista pelaamista sopivasti ja ennen kaikkea pelasi pallot hurjalla prosentilla omilleen. Akatemian pystyessä parempaan pallokontrolliin toisen jakson jälkimmäisellä puoliskolla oli selvää, että vastustaja joutui juoksemaan perässä ja se taas avasi lisää tilaa Norrvallan muodon venyessä. Ensimmäinen kotijoukkueen selkeä maalintekopaikka avautui yläkerrassa uurastaneelle Valtteri Palosaarelle. Akseli Matilaisen pelaama syöttö tavoitti "Vaden", joka väänsi itsensä irti Oraegbunan takavyöotteesta ja karkasi läpiajoon. Kotijoukkueen harmiksi Norrvallan puolustus ehti blokkaamaan laukauksen. Melkeinpä heti perään Benjamin Rintala pelattiin laukaisupaikkaan aivan rankkarialueen rajan ulkopuolelle, mutta tällä kertaa "Benun" laukaus painui yli maalin.

Vajaa vartti ennen peliajan umpeutumista Akatemia siirtyi jälleen kahden maalin johtoon. Atte Kangas riisti komeasti pallon ja pääsi kuljettamaan kohti vastustajan puolustuslinjaa. Atte kaadettiin suht rajuin ottein keskiviivan tuntumassa ja pallo ajautui Joonas Paanaselle. Erotuomari Tony Mäki tulkitsi hyötynäkökohtaa erinomaisesti ja antoi pelin jatkua. Paananen pujotteli itsensä rangaistusalueelle, missä tuli Oraegbunan kaatamaksi ja pallo vietiin armotta pilkulle. Tuomitun rankkarin Paananen upotti itse varmasti maaliin.

Kahden maalin johtoasemaan jälleen päästyään Akatemia ei enää antanut vierailijoille mahdollisuutta päästä kirimään johtoa kiinni. Kotijoukkue tyytyi kypsästi pelaamaan palloa pois vaarallisimmilta alueilta ja lähtökohtaisesti niin, että Norrvallan puolustajat joutuivat juoksemaan kohti omaa maaliaan. Norrvallan nostaessa ryhmitystään edelleen aukesi Akatemiallekin muutama tilanteenpuolikas. Kapteeni Palosaari karkasi kertaalleen varjostajaltaan ja pelasi matalan pallon maalinedustalla odottaneelle Paanaselle, mutta Norrvalla-molari Muurinen ehti viimetingassa väliin.

Lopullinen niitti ottelulle nähtiin viitisen minuuttia ennen peliajan täyttymistä. Ja millä tavalla. Akatemia avasi maalivahti Vitosen kautta keskialueen Lenni Länsipäälle, joka ohitti nerokkaalla ensimmäisellä kosketuksellaan Norrvallan prässin. Länsipää pelasi pallon laidelle Jaakko Juvilalle, joka puolestaan jatkoi sen edelleen Paanaselle. Paananen puolestaan pelasi pallon Valtteri Palosaarelle, joka pudotti sen Hannu Tihisen tutuksi tekemällä takavasaralla Miko Tornikoskelle. Miko pelasi puolestaan pallon pystyyn täyteen vauhtiin ehtineelle Paanaselle joka ajoi sisään rangaistusalueelle ja pelimiehen elkein petasi Joona Peltoniemelle tyhjän maalin, johon Joona pallon upottikin.

Ottelun päätökseen asti kotijoukkue tyytyi vain varmistelemaan johtoaan, eikä kummallakaan joukkueella ollut oikeastaan mahdollisuuksia lisämaalien tekemiseen. Näin kotijoukkueena sarja-avauksessa toiminut Akatemia kuittasi avauspisteet ottelusta, jossa se oli ehkä kuitenkin pääosin niskan päällä.

- Ei kahta sanaa, ansaittiin nämä pisteet olemalla mielestäni parempi tänään. Tehtiin hirveä määrä töitä ottelussa, mutta isoin osa tuosta työmäärästä aiheutettiin kyllä ihan itse. Prässipelaaminen ja tietty fyysinen valmius olivat meillä tänään hyvällä tasolla ja prässin onnistumisten kautta saatiin muutama tilanteenvaihdoista lähtenyt maali tehtyä. Toisaalta sitten taas pallolliseen pelaamiseen jäi aika paljon parannettavaa tuleviin otteluihin. vaikka yksi komea maali näppärästi pelaamalla rakennettiinkin. Ei loppulukemat ehkä ihan koko totuutta ottelusta kerro, mutta olisimme loppujen lopuksi voineet tehdä enemmänkin maaleja, Lyyski summaa.

Akatemia sai vaihdoista selkeästi lisävirtaa otteisiinsa ja varsinkin puoliajalla kehiin hypännyt Henri Iivonen sekä vartti ennen loppua Benjamin Rintalan korvannut Miko Tornikoski rauhoittivat kotijoukkueen pelaamista. Myös Jesper Ojala toi kentälle tullessaan kivasti lisää jalkoja ja auttoi liikkumisellaan kotijoukkueen pelaamista. Varsinaisia viiden tähden suorittajia ei ehkä tänään kentällä nähty, mutta muutama kaveri ansaitsi esityksellään valmentajan kiitokset.

- Matilaisen Aksu oli tänään hyvä, ihailen sitä heittäytymistä ja pelissä mukana elämistä joka hänellä on. "Vade" taas urakoi toisessa päässä kenttää itseään säästämättä. Repi, prässäsi ja raastoi. Ansaitsi ehdottomasti maalinsa tänään. Sitten tietty veskari (Antti Vironen) oli jämäkkä omissa ja otti kiinni ne, mitä pitikin. Ja vaihdosta kentälle tulleet tasasivat pelaamistamme aika hyvin. Ei nyt olla liian tyytyväisiä, vaikka voitto tulikin. Tarvitsemme ehdottomasti paljon lisää yhteisiä harjoituksia, Lyyski päättää.

Akatemia jatkaa otteluitaan tasan viikon kuluttua Vaasassa. 12.5. Elisa Stadionilla odottaa mukava haaste, kun vastaan asettuu sarjan ennakkosuosikeihin lukeutuva FC Kiisto.

Akatemian kokoonpano:

Antti Vironen, Atte Kangas, Akseli Matilainen, Valtteri Pinola, Jaakko Juvila, Lenni Länsipää, Arttu Möttönen (46. Henri Iivonen), Joonas Paananen, Joona Peltoniemi (85. Jesper Ojala), Benjamin Rintala (76. Miko Tornikoski), Valtteri Palosaari.



Tilastot

4 - 1

Norrvalla FF
(2-0)
32'MaaliPeltoniemi Joona
34'MaaliPalosaari Valtteri
50'MaaliMehtonen Paulus
85'MaaliPeltoniemi Joona

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola