12
TOU
19.00
Akatemia, Miesten Kolmonen

FC Kiisto - KPV Akatemia   4 - 2

Elisa Stadion TN

Kiisto ratkaisi alussa

Akatemian torstainen reissu Vaasaan ei tuonut lisäystä pistepussiin, vaan ennakkoon kovaksi joukkueeksi tiedetty FC Kiisto piti pisteet kokonaan itsellään. Loppulukemat Elisa Stadionilla krjattiin lopulta 4-2 (3-0) kotijoukkueen hyväksi. Akatemian maaleista vastasivat torstaina Benjamin Rintala sekä Joonas Paananen.

Ottelun alku oli Akatemialle Kiiston vieraana painajaismainen. Joukkue saapui pienten teknisten ongelmien sävyttämällä reissulla stadionille vasta noin 55 minuuttia ennen ottelun alkua ja perustoimet ennen ottelua kiirehdittiin läpi nopeutetulla aikataululla. Kaikki tämä näkyi hieman ottelun alussa ja kotijoukkue pääsi niskan päälle oikeastaan ensimmäisestä pillin vihellyksestä saakka.

Lisää ongelmia tuli käytännössä ottelun ensimmäisessä kaskinkamppailutilanteessa, jossa Akatemian kapteeni Valtteri Palosaari loukkasi itseään. "Vade yrittu vielä polvivaivaisena palata kentälle, mutta loppujen lopuksi joutui jättämään kentän jo 8 minuutin pelin jälkeen. Tänä aikana kotijoukkue onnistui maalaamaan kertaalleen. Akseli Lehtimäen vaarattomalta näyttänyt laukaus otti vierasjoukkueen kannalta ikävän kimmokkeen Akatemian puolustajasta, kohosi korkealle ilmaan ja putosi aivan riman alta maaliin.

- Oli kaiken kaikkiaan todella vaikea alku tänään, melkeinpä kaikki mikä voi mennä pieleen myös meni pieleen. Matkalla meillä oli pieniä teknisiä ongelmia bussin kanssa ja saavuimme kentälle reilut puoli tuntia normaalia myöhemmin. Ottelun alussa "Vade" loukkaantui ja periaatteessa pelasimme ekan kympin vajaalla, vaikka hän osin olikin kentällä. Juuri kun saimme vaihtopelaajan valmiiksi, niin Kiisto teki ensimmäisen maalinsa, harmittelee Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Lisää kylmää vettä tuli Akatemian niskaan viitisen minuuttia myöhemmin. Kiiston keskialueen pelaajista Jani Pylkkänen katkaisi hieman huolimattomasti annetun avauksen ja pääsi pelaamaan yksin keskustassa päivystäneen Mustafa Makin läpiajoon, joka sijoittikin varmasti pallon maaliin ja vei kotijoukkueen jo kahden maalin johtoasemaan.

Ja niinhän siinä monesti käy, että kun vartin jälkeen on kahden maalin tappioasemassa niin homma menee vähän puristamiseksi ja pakottamiseksi. Jos otteluin alku oli kankeahko Akatemialle, niin vartin ja puolen tunnin välillä peli oli suorastaan kipsissä. Pelaaminen oli todella tukkoista ja vaikeaa. vaikka Akatemia paljon olikin kiinni pallossa. On toki myönnettävä, että osansa tähän oli myös erittäin fyysisellä vastustajalla.

- Puhuttiin ennen ottelua, että alussa me voidaan ryssiä tämä homma kaiken muun sekoilun jälkeen ja että se meidän pitää pelata nöyrästi sekä kurinalaisesti. Tottakai loukkaantuminen ja alivoimalla pelaaminen vaikuttaa, mutta kyllä me tämän alun teimme itsellemme todella vaikeaksi ihan itse. Ei oltu hereillä, vastustaja oli. Ja se näkyi, Lyyski toteaa.

Puolen tunnin pelaamisen jälkeen Akatemia pääsi kumminkin mukaan peliin enemmän ja enemmän. Maalintekopaikkoja alkoi tulemaan ja Kiisto pystyttiin pitämään poissa vaarallisimmilta alueilta. Lähimmäksi maalintekoa pääsivät kovasti kentällä hommia paiskinut Joonas Paananen, jonka laukaus komean hyökkäyksen jälkeen painui hieman yli kotijoukkueen maalin. Myös Miko Tornikoskella oli mahdollisuus kaventaa tilannetta, mutta hänen puskunsa Aku Ahokankaan kulmapotkusta nousi niin ikään yli kotijoukkueen maalin.

Sitten tuli taas varsinainen epäonnen hetki Akatemian kannalta. Ensimmäisen jakson viimeisellä minuutilla Kiisto hyökkäsi oikealta ja pallo pelattiin maalinedustalla odottaneelle Ossi Katajamäelle. Atte Kangas pääsi sen verran häiritsemään, että Katajamäen laukaus painui kumminkin ohi Akatemian maalin. Siihen peilaten oli melkoinen yllätys kun erotuomari Mika-Markku Karjala käänsi tilanteen Kiiston kulmapotkuksi. Lopun sitten jokainen jo arvaakin, Lauri Karri iski kotijoukkueen kolmannen maalin tuomitun kulmapotkun jälkitilanteesta komealla puskulla.

- Tuota kolmatta takaiskumaalia ei kyllä enää ansaittu. Oltiin nesteessä ensimmäinen puolituntinen, mutta sen jälkeen vietiin peliä ja saatiin Kiisto aika syvälle omiin. Sitten viimeisellä minuutilla vähintäänkin kyseenalainen kulmapotkutuomio ja luonnollisesti siitä kolmas maali omiin. Aika kallis erotuomarivirhe, sillä ainakin itsestä tuntui siltä, että kahdenkin maalin takaa olisimme vielä voineet nousta mukaan pisteille, Lyyski harmitteli.

Toiselle puoliajalle ilmestyikin sitten se Akatemia, jota odoteltiin jo ensimmäiselle. Jakso oli vierasjoukkueen rummutusta alusta alkaen ja paine vietiin kerta toisen jälkeen kotijoukkueen päätyyn. Akatemia pääsi suhteellisen helposti avaamaan peliä alhaalta ja liikkuminen oli paljon monipuolisempaa kuin avausjaksolla. Kauaa ei tarvinnut kavennusmaalia odottaa, sillä noin viiden minuutin pelaamisen jälkeen Akatemia avasi maalihanansa. Komean hyökkäyksen jälkeen pallo pelattiin ottelun alussa kentälle tulleelle Benjamin Rintalalle maalinedustalle ja "Benu" ohjasi pallon varmasti läheltä maaliin.

Ilo oli ikävä kyllä vain lyhytaikaista, sillä tästä viisi minuuttia eteenpäin ja Kiisto iski jälleen. Kesken Akatemian rumputulen kotijoukkueen Miikka Vedenjuoksu suoritti komean nousun laitapakin tontiltaan, ravisteli pari kolmekin Akatemian pelaajaa kimpustaan ja pelasi matalan keskityksen maalin eteen. Akatemian kannalta pallo lipui ikävällä tavalla usean pelaajan välistä takatolpalla päivystäneelle Ossi Katajamäelle, joka käytännössä ratkaisi ottelun siirtämällä pallon tyhjään maaliin.

Akatemia ei kumminkaan tästä lannistunut, vaan jatkoi pelaamistaan aina otteluun loppuun saakka. Aggressiivinen prässääminen, nopea pallon liikuttelu sekä selkeä tasonnosto tuottivat huiman määrän maalintekopaikkoja Kiiston tasoista joukkuetta vastaan. Benjamin Rintala pääsi toisenkin kerran kokeilemaan maalinedustalta, mutta tällä kertaa ohjaus painui ohi maalin. Joonas Paanasen laukaus keskisektorista taas nousi selvästi yli maalin ja Valtteri Pinolan pusku kulmapotkusta nousi niin ikään yli maalin.

Akatemia kavensi jälleen ottelun 66. minuutilla. Hetkeä aikaisemmin kentälle tullut Jesper Ojala prässäsi esimerkillisesti Kiiston puolustusta ja melkeinpä toivottomasta tilanteesta kaivoi pallon Joonas Paanasellle, joka pujotteli itsensä laukaisupaikkaan ja toimitti pallon maaliin komeasti.

Tästä Akatemia sai itselleen lisää virtaa kun taas Kiiston tankista se alkoi hiljalleen loppumaan. Vierasjoukkue taklasi, repi ja raastoi sen minkä pystyi ja loi useammankin todella vaarallisen maalintekopaikan. Benjamin Rintala katkaisi Kiisto-veskari Valtteri Lähteem avauksen noin 30 metrissä, mutta sitä seurannut nosto kohti tyhjää maalia jäi hieman torsoksi ja Lähde ehti itse korjaamaan virheensä.

Hieman myöhemmin Ojala prässäsi itselleen pallon ja joutui kaadetuksi noin 18 metrissä. Henri Iivonen tälläsi vapaapotkun muuriin, mutta paluupallosta lähtenyt hirmupommi laittoi Lähteen venymään hyvään torjuntaan. Lähteen torjunnasta takaisin peliin kimmonnut pallo osui Akatemian harmiksi maalille kakkospalloon juosseen Aku Ahokankaan sääreen ja kimposi yli päätyrajan tyhjän maalin sijaan.

Tästä minuutin verran myöhemmin Otto Nieminen vapautti komealla syötöllään Joonas Paanasen karkumatkalle, mutta Lähde Kiiston maalilla ajoitti haparoivan vastaantulonsa sinällään oikein, että Joonaksen ensimmäinen kosketus kohdistui hänen jalkaansa ja pallo karkasi hyökkääjän ulottumattomiin. Oikeastaan seuraavasta hyökkäyksestä Akatemialle siunaantui melkeinpä identtinen paikka. Tällä kertaa Henri Iivonen vapautti Jesper Ojalan linjan taakse, "Jebu" otti pallon komeasti ilmasta haltuun ja yritti viimeistellä volleysta, mutta laukaus karkasi vastaan rynnineen Lähteen lisäksi myös Kiiston maalin yli.

Edellä mainittujen paikkojen lisäksi Akatemian lukuisat kulmapotkut tuottivat kotijoukkueen isokokoisille kavereille paljon päänvaivaa. Niiden seurauksina Lenni Länsipää pääsi pariinkin kertaan kokeilemaan vastapalloon rankkarialueen rajalta. Ensimmäisen ehti kotijoukkueen puolustaja blokkaamaan vitosen viivalta ja toinen yritys menikin sitten reippaammin ohi vastustajan maalin.

Näin Kiisto otti Akatemian kannalta katsottuna varsin kaiksijakoisesta ottelusta kolme pistettä ja varmaankin ansaitusti, sillä niin kipsissä Akatemian pelaaminen ensimmäisen puoli tuntia oli. Sinällään harmi, sillä Akatemia oli niin selvästi kuskin paikalla koko toisen jakson ja kotijoukkue oli vähintäänkin köysissä jälkimmäisen nelivitosen.

- Muutettiin hieman ryhmitystä toiselle jaksolle ja se varmaankin jollain tavalla herätti porukkaa. Muutos ei ollut kumminkaan mikään älyttömän radikaali, vaan uskon toisen jakson esityksemme olevan enemmänkin kiinni jonkinlaisesta rauhoittumisesta puoliajalla. Toisella jaksolla pelattiin käytännössä yhtä maalia kun löimme painetta Kiistolle vähän joka suunnasta ja voitimme paineen alta lähteneet pitkät pallot meidän puolustuslinjassa järkiään. Harmi, että he sitten ainoasta paikastaan tekivät sen yhden lisämaalin - niin pahasti heitä vietiin, että esim. 3-3 -tasuri olisi ollut ihan oikeutettu tulos, mutta tänään näin, kertoo Lyyski.

Akatemia jatkaa otteluitaan ensi viikon torstaina, jolloin joukkue matkaa Seinäjoelle pelaamaan sarjatulokas SJK-j:ta vastaan. Tuo ottelu tuskin on yhtään tämän päiväistä helpompi, sillä SJK löi sarja-avauksessaan juurikin Kiiston. Kumminkin ennen ottelua ehditään muutaman kerran harjoittelemaan, joten viikon kuluttua joukkue on taas hieman valmiimpi.

- Otetaan tästä opiksi ja hyvät jutut, kuten toinen jakso, mukaan. Olen ylpeä joukkueen toisen jakson esityksestä, pojat kasasivat itsensä hienosti puoliajalla. Eteenpäin, Lyyski päättää.

Akatemian kokoonpano:

Antti Vironen, Akseli Matilainen, Valtteri Pinola, Jaakko Juvila, Atte Kangas (61. Otto Nieminen), Miko Tornikoski (61. Henri Iiivonen), Lenni Länsipää, Joonas Paananen, Aku Ahokangas, Joona Peltoniemi (61. Jesper Ojala), Valtteri Palosaari (10. Benjamin Rintala)