15
SYY
19.00
Akatemia, Miesten Kolmonen

FC Ylivieska - KPV Akatemia   0 - 8

Safari TN

Akatemia hurjasteli voittoon Ylivieskassa

Akatemia ei juuri jättänyt kotijoukkue FC Ylivieskalle minkäänlaisia mahdollisuuksia torstai-illan Kolmosen kamppailussa Safarin kentällä. Loppulukemiksi kirjattiin Akatemialle selkeät 0-8 (0-4). Akatemialle maalasivat hattutempun iskenyt Joonas Paananen, kaksi maalia viimeistellyt Sampo Rintala sekä kertaalleen maaliverkkoa heiluttaneet Roni Pietsalo ja Pietro Kytölaakso. Yksi maaleista merkittiin omaksi maaliksi.

Akatemian sekä FC Ylivieskan välinen ottelu ei paljoa loppupeleissä kotijoukkueelle antanut, sillä alusta alkaen Akatemia heilutteli ottelussa tahtipuikkoa ja piti pelin hallinnan itsellään oikeastaan koko ottelun ajan. Laajalla rintamalla onnistumisia saanut Akatemia pääsi ottelussa nopeasti johtoon, sillä jo toisella minuutilla Ylivieskan veskari Konsta Laulumaa sai kaivaa pallon maalistaan. Nopean kombinaation jälkeen pallo pelattiin Sampo Rintalalle, jonka matala laukaus puolustajien jaloista painui maalin takakulmaan.

Maalin jälkeen Ylivieskalla oli ottelussa etsikkoaikansa ja muutama nopea vastaisku avasi kotijoukkueellekin pari maalintekopaikkaa. Ensimmäisessä karkumatkalle päässyt Markus Pihlaja nollattiin kumminkin komealla tavalla, kun takamatkalta kiriin lähtenyt Valtteri Pinola liukui viimehetkellä pallon Pihlajan jaloista yli päätyrajan. Seuraava vastaava paikka taas tuomittiin paitsioksi ja sitä se olikin.

Pienten vaikeuksien jälkeen Akatemia sai jälleen pelinsä rullaamaan ja peli painettiin kotijoukkueen päätyyn jatkuvasti. Keskialueelta löydettiin Joonas Paananen, Johannes Moilanen sekä Roni Pietsalo moneen kertaan ja he pääsivät jakamaan palloja eteenpäin joka ikinen kerta. Vartin jälkeen Akatemia iski toistamiseen, kun Pietro Kytölaakso täräytti pallon maaliin komean hyökkäyksen päätteeksi.

Lähes ylivoimaisesti ottelua hallinnut vierasjoukkue tyytyi maalin jälkeen oikeastaan vain pitämään palloa ja pelaaminen hidastui huomattavasti. Syöttämisen sijaan palloa kuljetettiin yksittäisten pelaajien toimesta pitkiäkin matkoja, ikävä kyllä pääsääntöisesti poikittaissuunnassa enemmän kuin pystysuunnassa. Tämä toi toki paljon ylivoimatilanteita Akatemialle, mutta johti myös siihen, että kotijoukkue ehti jokainen kerta tiputtaa kahdeksan pelaajaa pallon alle.

Puolen tunnin jälkeen nähtiin illan ja Akatemian kolmas maali. Todella kovalla työmoraalilla koko ottelun pelannut Joonas Paananen ampui karkumatkansa jälkeen pallon vastustamattomasti ohi Ylivieskan maalivahdin ja käytännössä ratkaisi ottelun. Eikä Paanasen illan ensimmäisestä maalista ehtinyt kulua kuin reilu viisi minuuttia ja Akatemia iski jälleen. Johannes Moilasen komea syöttö löysi vapaasta tilasta Sampo Rintalan, joka karkasi läpiajoon ja toimitti pallon neljännen kerran ohi Laulumaan.

- Ensimmäinen jakso ei ollut meiltä niin hyvä, vaikka ottelu sen aikana ratkaistiinkin. Meidän joukkueessa oli kuljetusliikkeitä vähän liikaa ja pelaaminen oli ajoittain hidasta. Ei saatu oikein rytmitettyä peliä ja välillä palattiin alaspäin ihan heidän puolustuslinjan edestä saakka. Omissa oltiin vähän löysiä ja Ylivieska pääsi pari kertaa kontraamaan, toteaa Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Toiselle jaksolla Akatemia teki pari vaihtoa, kun nilkkavammastaan huolimatta ottelussa pelannut Atte Kangas joutui tulemaan sivuun yhdessä pitkästä aikaa kentällä olleen Sampo Rintalan kanssa. Tilalle astelivat Valtteri Palosaari sekä Miko Tornikoski ja he toivatkin kentälle tullessaan sopivan määrän vaatimustasoa joukkueen tekemiseen.

Reilun viiden minuutin pelaamisen jälkeen Akatemia iski viidennen kerran. Laidalta murtautumiseen johtanut hyökkäys pelattiin takaviistossa odotelleelle Roni Pietsalolle, joka pommitti pallon rankkarialueen rajalta varmasti ohi Laulumaan.

Toisen jakson pelinkuva oli hyvin pitkälti muutenkin ensimmäisen kaltainen, Akatemia piti ja liikutti palloa ja kotijoukkue kontrasi linjan taakse aina pallon saatuaan. Vajaan tunnin kohdalla Akatemia suoritti kolme lisävaihtoa, kun viikonloppuna B-junioreiden mukaan matkaavat Matias Åberg, Johannes Moilanen sekä Miro Laxström tulivat ulos ja sisään menivät pitkästä aikaa pelipaita päällään esiintynyt Ville Välipakka, Benjamin Rintala sekä Tino Hautamäki. Vaihdot toivat hyvän määrän intensiteettiä Akatemian pelaamiseen muutaman pelipaikkamuutoksen kanssa.

Tästä huolimatta myös kotijoukkue sai luotua pari puolittaista maalintekopaikkaa, mutta ne Akatemian maalilla debytoinut, 2007 syntynyt Juuso Hylkilä torjui varmasti.

Viimeisen puolituntisen kotijoukkue varmaankin haluaisi unohtaa, sillä sen aikana heillä ei ollut minkäänlaista palaa ottelussa. Akatemia olisi voinut hieman tehokkaammalla viimeistelyllä takoa taululle huomattavasti rumemmatkin lukemat, kuin mitä loppulukemat olivat. Paikkoja aukesi melkeinpä jokaiselle vähääkään hyökkäävässä roolissa pelanneelle pelaajalle, mutta aina tuntui edessä olevan jonkun jalka tai sitten viimeistely-yritykset painuivat ohi tai yli maalin.

Maalejakin nähtiin. Akatemian kuudennen maalin ohjasi omiin kotijoukkueen puolustaja. Tilanne sai alkunsa komeasta hyökkäyksestä, joka päättyi oikeana puolustajana pelanneen Valtteri Palosaaren antamaan keskitykseen päätyviivalta tunnetuin seurauksin. Pari minuuttia myöhemmin Pietro Kytölaakso tarjoili Paanaselle läpiajostaan melkeinpä tyhjän maalin ja Paananen toimitti pallon seitsemännen kerran kotijoukkueen maaliin. Eikä tästäkään maalista kulunut kuin muutama minuutti ja Paananen oli jälleen asialla viimeistellen hattutemppunsa ja samalla loppulukemat.

- Toinen jakso oli meiltä ensimmäistä parempi. Pallo liikkui paljon nopeammin ja saatiin sen turvin huomattavasti vaarallisempia hyökkäyksiä. Vaihdot piristivät meidän peliä, kun saatiin tuoreita jalkoja kentälle. Myös asennetasolla oli havaittavissa muutosta, vaikkei kukaan millään tavalla kentällä löysäillytkään. Ehkäpä vain teimme hieman enemmän hommia toisella puolikkaalla, Lyyski kertoo.

Voitollaan Akatemia naulasi sarjapaikkansa lopullisesti ja nousi sarjataulukossa viidennelle sijalle. Kolme kierrosta ennen sarjan päättymistä on myös selvää, että NIK, VPV, Norrvalla FF sekä FC Ylivieska tulevat putoamaan ensi kaudeksi sarjatasoa alemmaksi. Tämä toki pienellä varauksella, sillä muutoksia sarjapaikkoihin on nähty aiemminkin.

- Päätavoite, eli sarjapaikka on nyt saavutettu ja sen avulla saamme lisää jatkuvuutta toimintaamme. Tietenkin tulemme jäljellä olevissa otteluissa pelaamaan tosissamme voitosta, koen, että meillä on siihen velvollisuuskin kun kohtaamme esimerkiksi sarjanoususta pelaavan Korsnäs FF:n. Tehdään kauden loppuun asti hommia ja katsotaan sitten viimeisen pelin jälkeen, että mikä on loppusijoituksemme sarjassa. Tänään oli vähän epätasaiset jaot, Lyyski valottaa.

Seuraavan kerran Akatemia on tulessa tulevana keskiviikkona, kun nimenomaan Korsnäs FF saapuu vierailulle Kokkolaan. Keskuskentän valottomuudesta johtuen on mahdollista, että ottelu tullaan pelaamaan hallissa. Korsnäs on aivan eri tason haaste, kuin esimerkiksi tämänpäiväinen vastustaja FC Ylivieska.

- Saadaan hyvä matsi keskiviikkona. Mutta pitää kyllä todeta, että mekin ollaan tällä hetkellä aika hyvä joukkue. Tänään pelattiin kaverille tyhjiin läpiajoista, juostiin ja laitettiin kroppaa likoon toisen puolesta. Se on jotain sellaista, mitä ei meidän kaltaisella joukkueella aina ole. Nytkin meillä oli pelaajia C- ja B-junioreista, Akatemiasta sekä edustusjoukkueesta ja siitä huolimatta oltiin todella yhtenäinen porukka. Tänään mieltä lämmittää nämä asiat sekä toinen perättäinen nollapeli, Lyyski päättää.

Akatemian kokoonpano:

Juuso Hylkilä, Atte Kangas (Miko Tornikoski), Miro Laxström (Ville Välipakka), Valtteri Pinola, Matias Åberg (Benjamin Rintala), Lenni Länsipää, Roni Pietsalo (Atte Rönkä), Johannes Moilanen (Tino Hautamäki), Joonas Paananen, Sampo Rintala (Valtteri Palosaari), Pietro Kytölaakso.

Tilastot
FC Ylivieska

0 - 8

(0-4)
14'MaaliKytölaakso Pietro
32'MaaliPaananen Joonas
85'MaaliPaananen Joonas
86'MaaliPaananen Joonas