9
SYY
18.30
Akatemia, Kolmonen C-lohko

KPV Akatemia - Norrvalla FF  1 - 0

Kokkola, Keskuskenttä

Akatemia kaatoi Norrvallan

Akatemia palasi voitokkaasti kotikentälleen torstai-iltana. Vastassa ollut Norrvalla FF joutui poistumaan Keskuskentältä tasaisen ottelun jälkeen 1-0 (0-0) -tappio niskassaan. Ottelun ainoaksi jääneen maalin iski vaihdosta kentälle tullut Atte Henttu.

Ottelu Norrvallaa vastaan alkoi hieman sekavissa merkeissä ja molempien joukkueiden pelaamista värittivät useat harhasyötöt sekä pallon menetykset. Akatemia otti itselleen pallonhallinnan, mutta vierailija puolusti maltillisesti ja pyrki iskemään vastaan saamistaan mahdollisuuksista. Muutamaan juoksukilpailuun vierailija kotijoukkueen puolustusta pääsikin haastamaan, kun kommunikointivirheet Akatemian puolustuspelaamisessa johtivat kotijoukkueen kannalta haastaviin tilanteisiin. Nämä kuitenkin Akatemia pystyi selvittämään ilman isompia ongelmia.

Akatemian pallonhallinta taas ei tuonut toivottua tulosta, sillä harmittavan usein kotijoukkueen murtava syöttö jäi joko kokonaan piippuun tai sitten se suuntautui suoraan vastustajan jalkaan. Kotijoukkue sai kyllä luotua hyvää painetta Norrvallan kenttäpäätyyn ja osa hyökkäyksistä piti vastustajan oman maalin läheisyydessä pitkiäkin aikoja, mutta varsinaisiksi maalintekopaikoiksi ne eivät kovin usein konkretisoituneet. Keskikentän keskustassa pelanneet Lenni Länispää sekä Jouni Ahvenkoski pystyivät kyllä kierrättämään palloa kauniisti, mutta pelin rytmittämisessä oli pieniä ongelmia koko joukkueella. Laidoillaan jatkuvasti vastustajaa haastaneita Aleksi Seppälää sekä Jaakko Juvilaa ei päästy hyödyntämään ihan maksimaalisella tavalla.

- Ensimmäinen jakso oli vielä hieman linjojen hakemista meiltä. Muutimme viikolla ryhmitystämme hieman ja se toi mukanaan sekä mahdollisuuksia että myöskin hieman ongelmia. Pallollisessa vaiheessa meillä oli pääosin pelaajat alueilla, joilla halusimme ja sitten taas pallottomassa vaiheessa meillä oli etäisyydet välillä vähän hakusessa. Tilanteenvaihdoissa oltiin vähän hitaita ja siirreltiin turhan paljon palloa kohti omaa maalia. Pystyttiin kumminkin viemään ottelua pitkiäkin jaksoja, mutta se vaikein, eli viimeinen, syöttö jäi aina vähän vajaaksi, totesi Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Maalittoman avausjakson jälkeen kentälle asteli hieman aggressiivisempi Akatemia. Huomattavasti korkeampaa prässännyt sekä hanakasti riistoja hakenut kotijoukkue alkoikin saada tilanteenvaihtojen jälkeen muutamia maalintekopaikaksi laskettavia tilanteita, mutta ne pystyi Norrvallan puolustuslinja yhdessä maalivahti Joona Polton kanssa hoitamaan.

Aggressiivinen ja eteenpäin pääosin suuntautuva puolustuspelaaminen avasi myös hyviä vastaiskujen paikkoja vierasjoukkueelle. Muutamassa yksittäisessä tilanteessa yksittäisten pelaajien nukahtaminen, virhearviointi tai pallon menetys avasi vierailijalle sauman vastahyökkäykseen, jotka he myös hyödynsivät. Pirteästi koko ottelun ajan pelannut Sam Karlsson karkasi kertaalleen jopa läpiajoon, mutta hieman vaisuksi jääneen maalintekoyrityksen torjui Akatemian maalilla varmasti esiintynyt Antti Vironen.

Vielä toisellakin jaksolla pelissä tuli molemmin puolin paljon harhasyöttöjä sekä tasoltaan hieman vaisumpia pallollisia ratkaisuja. Nämä kuihduttivat useammankin hyvän aihion viimeistään kentän keskialueilla. Taistelua ja kaksinkamppailuja sen sijaan nähtiin Keskuskentän valottomassa illassa suht paljonkin ja niissä Akatemian pelaajat olivat vahvoilla kautta linjan.

- Tulihan siinä paljon harhoja puolin ja toisin. Pahimmillaan jopa kuljetettiin pallo kaverin jalkaan, mutta se mitä arvostan on jutut, jotka tapahtuivat sen menetyksen jälkeen. Saatiin kaivettua se tahto ja sopiva työmoraali taas esille, haluttiin pallo heti takaisin ja oltiin valmiita ottamaan askelia sen eteen. Edelleen tulee nukahduksia ja virheitä, mutta nyt me selvittiin niistä kuivin jaloin, Lyyski kertoi.

Vajaat parikymmentä minuuttia ennen loppua Akatemia suoritti triplavaihdon. Kentän jättivät kovasti uurastaneet Benjamin Rintala sekä Lenni Länsipää sekä armeijan vuoksi vasta ensimmäistä kertaa ottelussa avannut Elias Mikkola. Heidän tilalleen astelivat Atte Henttu, Arttu Möttönen sekä Yehven Sabadash. Vaihdot osoittautuivat onnistuneiksi, sillä niiden kautta pelaamiseen tuli hieman enemmän rytmiä ja luonnollisesti myös lisää virtaa.

Oikeastaan vaihtojen jälkeen Akatemia nousi kuskin paikalle jälleen hieman selkeämmin. Pelaaminen oli suhteellisen monipuolista, vaikkakin vielä hieman liian usein pallo menetettiin turhan helpolla. Erona kumminkin ensimmäisen tunnin pelaamiseen oli se, että nyt alkoi syntymään myös maalintekopaikkoja. Antti Palohuhdan pusku muutamasta metristä painui yli maalin ja Valtteri Palosaaren jatko Jouni Ahvenkosken kierteiseen vapariin meni niin ikään ohi sektorista.

Kymmenisen minuuttia ennen ottelun päästöstä nähtiin sitten ottelun ratkaisu. Koko ottelun ajan vastustajalle ongelmia aiheuttanut Antti Palohuhta otti pallon haltuunsa syvällä Akatemian kenttäpuoliskolla ja kuljetti sen vastustajan päätyyn, vaikka melkeinpä koko matkan Norrvallan Jere Nauska roikkui Palohuhdan käsivarressa kiinni. Melkoisen jässikkänä Antti ei tästä hätkähtänyt ja kuulemma siinä olisi ollut toisessa kädessä vielä tilaa toisellekin kaverille. Palohuhdan pitkä kuljetus päättyi nappikeskitykseen maalin takatolpalle ja kustannuspaikallaan päivystänyt Atte Henttu pääsi viimeistelemään ottelun ainokaisen viidestä metristä.

Vielä maalin jälkeenkin Akatemia sai luotua useamman maalintekopaikan. Varsinkin Henttu oli oivalla pelipäällä ja pääsi yrittämään illan maalisaldonsa tuplaamista pariinkin otteeseen. Toinen yrityksistä meni hiuksen hienosti ohi etukulmasta ja toisen tielle ehti Norrvallan veskari Joona Poltto. Luonnollisesti, koska kyseessä on Akatemian ottelu, niin myös vastustaja sai aivan viime hetkillä myös mahdollisuuden ottelun tasoittamiseen. Kulmapotkun jälkitilanteesta Jesse Nauska pääsi sutaisemaan palloon reilusta kymmenestä metristä, mutta kotijoukkueen onneksi yritys karkasi selkeästi yli maalin. Näin Akatemia palasi takaisin voittojen tielle parin matsin korpivaelluksen jälkeen.

- Oli tärkeää saada voitto tähän väliin. Älyttömän tärkeää. Toiveissa on, että se näkyy myös otteluiden välissä harjoituskentällä. Olen tyytyväinen siihen, että pystyttiin pitämään nolla omissa, silloin voittoon riittää tuo yksikin tehty. Olihan siinä mahdollisuus tehdä useampikin, mutta myös vastustaja olisi voinut ottelun tasoittaa. He saivat paikkansa lähinnä tilanteenvaihdoista, johon me kyllä annettiin kaikki avaimet huolimattomalla ja ajoittain hitaalla pelaamisella. Saadaan tämän voiton myötä vähän kuin uusi alku tälle loppusarjalle, Lyyski summaa.

Voitto oli iso asia Akatemialle ja sen eteen kyllä tehtiin koko joukkueen voimin töitä se vaadittu 94 minuuttia. Asenne työntekoon oli kohdallaan ja sillä pystyy usein korvaamaan pelillisesti heikomman esityksen tai hieman heikomman jakson yksittäisen pelin sisällä. Voitto tuli siinäkin mielessä hyvään saumaan, että torstai-iltana Akatemialla ei ollut mukana ainoatakaan edustusjoukkueen pelaajaa. Ei edes juniori-ikäisiä. Ja moraalia aina nostava voitto alla on mukava lähteä viikon päästä sunnuntaina kiusaamaan sarjaa dominoivaa Sundomia. Ottelu on harmittavasti kotijoukkueen puolelta laitettu päivälle, jolloin myös edustusjoukkue sekä B-juniorit pelaavat ja jo nyt on selvää että ongelmia kokoonpanon kanssa on tulossa kun armeijan miehetkin ovat poissa vahvuudesta.

Akatemian kokoonpano:

Antti Vironen, Aleksi Seppälä, Jaakko Juvila, Jimi Hackspik, Elias Mikkola (69. Yevhen Sabadash), Jouni Ahvenkoski, Lenni Länsipää (69. Arttu Möttönen), Akseli Matilainen, Valtteri Palosaari, Benjamin Rintala (69. Atte Henttu), Antti Palohuhta.


Tilastot

1 - 0

Norrvalla FF
(0-0)
81'MaaliHenttu Atte

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola