19
SYY
16.00
Akatemia, Kolmonen C-lohko

SIF - KPV Akatemia   1 - 0

Sundom Arena

Akatemialle kirvelevä tappio

Akatemia koki kirvelevän tappion sunnuntaina Sundomissa. Kotijoukkue Sundom IF piti jännittävän ja tasaisen ottelun jälkeen kaikki pisteet itsellään niukimmalla mahdollisella marginaalilla, kotivoitto kirjattiin lukemin 1-0 (0-0).

Ottelu syksyisellä Sundom Arenalla lähti käyntiin kotijoukkueen hallinnalla. Akatemian pelaaminen oli olosuhteisiin nähden hieman naiivia ja sen vuoksi hyökkäyspelaaminen tyrehtyi kerta toisensa jälkeen jo alkuunsa. Terävästi ottelun aloittanut Sundom saikin monta riistoa jo alkuminuuteilta lähtien, joista muutama johtikin jopa maalintekopaikkaan saakka. Ensimmäisen jakson paras tontti kotijoukkueelle aukesikin juuri edellä kuvatun kaltaisesti ja liukas Alexander Kronholm paineli läpiajoon reilun viiden minuutin jälkeen. Tilanteessa Akatemian pelastajaksi nousi kumminkin maalilla pelannut Antti Vironen, joka venyi komeaan jalkatorjuntaan.

Mitä pidemmälle ottelun ensimmäinen jakso eteni, niin sitä paremmin myös Akatemia pääsi otteluun mukaan. Varsin riisuttua versiota totutusta pelitavastaan toteuttamaan alkanut vierailija saikin siirrettyä pelin painopisteen kotijoukkueen kenttäpuoliskolle. Aktiivinen puolustaminen pakotti Sundomin avaamaan peliä syvältä omasta päästä, jonka seurauksena isoin osa kotijoukkueen hyökkäyksistä tyrehtyi jo kentän puolivälissä. Riiston jälkeisten syöttöjen laatu olisi toki voinut olla vierasjoukkueella parempikin, mutta jonkinlaisia vastaiskuja saatiin myös kohti Sundomin maalia.

Jakson loppua kohti Akatemian voi sanoa hallinneen ottelun tapatumia pääsääntöisesti. Hyvin yksinkertaisella pelitavalla kurinalaisesti pelannut vierasjoukkue pystyi hyödyntämään kärjessä pelanneiden Antti Palohuhdan, Atte Hentun sekä Benjamin Rintalan vahvuudet ja kolmikko sai hyvin tukea Jimi Hackspikiltä sekä Aleksi Seppälältä laidoilta. Parhaimpaan maalintekopaikkaan pääsi nopeajalkainen Benjamin Rintala, jonka keskialueella hyvin esiintynyt Arttu Möttönen pelasi läpiajoon. Hieman nuhaiseksi jääneen laukauksen pystyi kumminkin hyvin pelannut Sundom-molari Johannes Karf torjumaan.

Pienellä ja hieman muhkuraisella kentällä erikoistilanteet nousivat jo avausjaksolla olennaiseen rooliin ottelun kulkua määriteltäessä. Akatemia pystyi hyvin puolustamaan Sundomin pitkät sivurajaheitot sekä vaarallisiksi tiedetyt kulmapotkut. Oikeastaan ensimmäisen vartin jälkeen Akatemialla ei erikoistilannepuolustamisessa ollut isommin hätää. Vastavuoroisesti on myös todettava, ettei myöskään Sundom joutunut paniikkiin vierasjoukkueen erikoistilanteissa ihan ottelun loppua lukuun ottamatta.

- Meillä oli vähän käynnistysvaikeuksia otteluun, olimme liian naiiveja pelaamisen kanssa ensimmäiset 15 minuuttia. Sen jälkeen ymmärrettiin, että emme voi pelata Sundomissa samalla tavalla kuin Kokkolassa, koska alusta on täysin erilainen ja kenttä huomattavasti pienempi. Sen jälkeen saimme punaisesta langasta kiinni ja pääsimme pelin päälle. Saatiin ensimmäisen jakson loppua kohden peli hallintaan, tai niin kontrolliin, kuin se tuolla on mahdollista ja Sundom pelasi palloa alueille, josta saimme riistoja paljon. Meillä on vastaavanlaisia ongelmia ollut muuallakin ja se on vähän ihmeellistä, että meidän pitää aina se vartti kokeilla ihme juttuja ennen kuin alamme pelaamaan olosuhteiden vaatimalla tavalla, kommentoi Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Toisen jakson alku oli niin ikään Akatemialle ensimmäisen jakson loppua heikompi. Hieman keskialueen pelaamistaan muuttanut kotijoukkue sai pelattua palloa Akatemian puolustuslinjan eteen aiempaa useammin ja pariin kertaan kotijoukkue pääsikin kokeilemaan Antti Virosen näppien pitävyyttä vähän kauempaa. Virosen näpit pitivät, sillä sekä Ludwig Sigfrieds että Kevin Storfors joutuivat vuoroillaan toteamaan Akatemian veskarin paremmakseen. Kotijoukkue sai toisen jakson alkuun myös useammankin kulman, joista mitään yltiövaarallista ei kumminkaan Akatemian maalille kehkeytynyt. Kertaalleen Aleksi Seppälä pelasti pallon tolpan tuntumasta väljemmille vesille, mutta muuten urhoollisesti omaa maaliaan suojellut Akatemia selvisi näistä tilanteista kuivin jaloin.

Jälleen kävi kumminkin ensimmäisen jakson tapaan niin, että Akatemia kampesi itsensä väkisin mukaan kamppailuun pisteistä. Ensimmäisen jakson tapaan Akatemia sai Sundomin pelaamaan palloja alueille, missä riistäminen tai syöttöjen katkominen oli vierasjoukkueelle helpompaa. Toisella jaksolla varsinkin keskikentän Jouni Ahvenkoski sekä Akseli Matilainen olivat pääroolissa pelin kääntämisessä tehden monta onnistunutta katkoa keskustassa. Tämä tietenkin piristi myös hyökkäyspelaamista, sillä aina on helpompi lähteä hyökkäämään organisoimatonta joukkuetta vastaan. Edelleenkään ei Akatemialla ollut asiaa niille vaarallisimmille maalintekopaikoille, vaikka muutama lupaava aihio saatiinkin luotua.

Kesken Akatemian hyvän vaiheen sitten tuli kylmää vettä niskaan. Hyvin keskuspuolustuksessa loukkaantumisensa jälkeen pelannut Noa Lehtonen jouduttiin vaihtamaan pois etukäteen sovitun minuuttimäärän tullessa täyteen ja samalla kentältä poistui myös selkäänsä pipiä saanut Arttu Möttönen. Pienet muutokset puolustuslinjassa johtivat ajoittaisiin kommunikaatio-ongelmiin ja pari minuuttia vaihtojen jälkeen omissa kolisi. Sundomin pelaama pitkä puolenvaihto ajautui oikealle laidalle, josta se toimitettiin kohti turhan alas valahtanutta Akatemian puolustuslinjaa. Sinällään vaarattomasta pallosta tuli kerta heitolla vaarallinen, kun molemmat Akatemian topparit vetivät pallosta lähes puhtaat hudit. Loppujen lopuksi pallo ajautui maalinedustalla päivystäneelle Alexander Kronholmille, joka toimitti sen lähietäisyydeltä verkkoon.

Takaiskumaalista huolimatta Akatemia jatkoi kentällä pirteitä otteitaan. Vaihdosta aiemmin kentälle tulleet Atte Kangas sekä Lenni Länsipää olivat alusta alkaen hyvin mukana ottelun rytmissä, eikä kumpikaan säästellyt kroppaansa varsin fyysiseksi äityneessä ottelussa. Peli vietiin kerta toisensa jälkeen kohti Sundomin maalia ja muutaman kerran vierasjoukkue pääsikin kokeilemaan Karfin hanskojen pitävyyttä. Jouni Ahvenkosken laukauksen Karf sai torjuttua yli päätyrajan vain vaivoin, mutta vastapainoksi Lenni Länsipään yritykset Karf poimi eleettömästi haltuunsa.

Fyysinen ja kovatempoinen ottelu toi kummallekin joukkueelle ongelmia siinä muodossa, että vaihtopelaajille oli tarvetta molemmin puolin. Akatemia joutui vaihtamaan kärjessä urakoineen Antti Palohuhdan pois ikävän polvivamman johdosta. Pahimmillaan Palohuhta huilailee loppuvuoden verran. Tilalle kentälle tuli debytantti, vuonna 2005 syntynyt Arttu Manninen, joka pelasikin varsin pirteästi. Niin ikään kovasti ottelun aikana askeleita kerryttänyt Benjamin Rintala tuli lopussa vaihtoon ja hänen paikalleen meni Joel Övermark. On sanottava, että vaikka kentältä poistui Akatemian tasolla paljon kokemusta sekä osaamista, niin ei sitä varsinaisesti kentällä huomannut. Varsinkin oikeaa laitaa miehittäneet Kangas sekä Manninen pystyivät laittamaan kotijoukkueen pelaajistoa ahtaalle hyvällä liikkeellään.

Ottelun loppua kohti Akatemia haki vimmatusti tasoitusmaalia. Palloa pelattiin todella suoraviivaisesti kohti kotijoukkueen maalia ja laidoilta sateli keskityksiä maalinedustalle tuon tuosta. Muutaman komean sommitelman päätteeksi päästiin yrittämään kaivattua tasoitustakin, mutta aina jostain tuntui tielle ehtivän joku kotijoukkueen pelaajista. Sundom puolestaan iski välillä terävästi vastaan ja kertaalleen se saikin pallon vaarallisesti Akatemian rangaistusalueelle, jossa kotijoukkueen Richie Dorman sekä Akatemian Yevhen Sabadash löivät sen luokan pystypainit käyntiin, että pienimmät miehet lähtivät suosiolla edestä pois. Painin lopputuloksena Dorman lähti takavyöllä kenttään, mutta tällä kertaa ottelun erotuomari jätti rangaistuspotkun viheltämättä. Mahdollisuus siihen kyllä oli.

Vielä parin viimeisen minuutin aikana Akatemia painoi Sundomin syvälle omaan päätynsä ja yritti kaikin mahdollisin keinoin saada aikaan jopa ansaitulta tuntuneen tasoituksen. Lähimmäksi tasoitusosumaa pääsi Sabadash, joka jatkoi Jimi Hackspikin pitkän sivurajaheiton kohti kotijoukkueen maalia. SIF-veskari Karf venyi kuitenkin huikeaan torjuntaan hakien pallon aivan riman alta takaisin peliin. Akatemian harmiksi aika ei sunnuntaina riittänyt tasoitukseen ja näin sarjaa dominoinut SIF vei kaikki kolme pistettä yhden maalin marginaalilla.

- Tänään ei riittänyt, vaikka kaikki laitettiin peliin mitä laitettavissa oli. Takaiskumaali syntyi harmillisella tavalla ja vähän kesken meidän hyvän vaiheen. Lopussa saatiin paine kohti vastustajan maalia, mutta se ei kumminkaan tuonut mielestäni ansaittua tasoitusta. Tämä oli hyvätempoinen ja todella fyysinen ottelu, jossa oikeastaan kumpi vain olisi voinut voittaa. Nyt tämä kääntyi näin päin. Pelaajien puolesta harmittaa, he olisivat ansainneet tänään jotain mukaansa, summasi Lyyski.

Lähtökohtaisesti sarjan voittaja Sundom IF vieraskentällä ei ole vastus helpoimmasta päästä. Kotijoukkueen rutiini alkaa tässä sarjassa olemaan sellaisella tasolla, että sarjanousua voi heille jopa suositella. Siitä huolimatta Akatemian pelaajat voivat olla pystyssä päin sunnuntaina nähdyn esityksen jälkeen.

- Olen ylpeä joukkueesta. Pystyimme vastaamaan kamppailupelaamiseen, olimme sopivan ilkeitä ja alun varttia lukuun ottamatta pelasimme kurinalaisesti. Yksi pieni nukahdus maksoi meille tänään pisteitä, mutta varmasti opimme tästäkin jotain, Lyyski päättää.

Akatemian kokoonpano:

Antti Vironen, Aleksi Seppälä, Jimi Hackspik, Noa Lehtonen (64. Atte Kangas), Yevhen Sabadash, Jouni Ahvenkoski, Akseli Matilainen, Arttu Möttönen (64. Lenni Länsipää), Benjamin Rintala (84. Joel Övermark), Atte Henttu, Antti Palohuhta (81. Arttu Manninen)

Tilastot
SIF

1 - 0

(0-0)
66'MaaliKronholm Alexander

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista