19
KES
15.00
Akatemia, Kolmonen C-lohko

IK Myran - KPV Akatemia   0 - 1

Nedervetil, Idrottsplan

Akatemia vaikeuksien kautta voittoon

Kolmosen paikallisottelu Akatemian sekä kotijoukkueena toimineen IK Myranin välillä pelattiin tänään Alavetelissä. Rehellisyyden nimissä on todettava, ettei ottelussa ollut ainesta miksikään klassikoksi, sen verran sekavaa pelaaminen oli vielä puolin ja toisin. Sen tärkeimmän, eli pistepotin, vei mukanaan Akatemia niukimmalla mahdollisella tuloksella 0-1 (0-0). Ottelun ainokaisen iski toisen jakson alkupuoliskolla Joonas Paananen.

Hiljalleen kokoonpanoaan kasaan saava Akatemia lähti otteluun kotijoukkueen tavoin tappio niskassaan ja suunnitelma otteluun oli selvillä jo avausottelun jälkeisestä palaverista lähtien, vain voitto kelpasi vierasjoukkueelle. Ottelun alussa Akatemia heilutti tahtipuikkoa ja piti palloa, mutta muutamaa puolittaista maalintekopaikkaa kummempaa ei vierasjoukkue pystynyt luomaan. Kotijoukkue puolusti keskialueen suht hyvin, eikä siellä olosuhteidenkaan vuoksi paljoa pystynyt palloa liikuttamaan.

- Tiedettiin että vastaan tulee fyysinen joukkue ja että olosuhteet ovat heikot. Osattiin odottaa heidän puolustuspelaamisen lähtevän tiiviin yläkolmikon antamasta paineesta ja pystyttiin se avaamaan käytännössä joka ikinen kerta. Ei saatu ylivoimatilanteista kumminkaan alussa luotua mitään älyttömän vaarallista, vaikka paine nopeasti saatiinkin vastustajan päätyyn, kertaa Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Avausjakson puolivälissä nähtiin tilanne, joka räjäytti ottelun henkiin kertaheitolla. Akatemian Yevhen Sabadash avasi pallon IK Myranin linjan eteen, mistä Atte Henttu kamppaili sen hyvin Wegye Wegyen juoksulinjalle. Tässä vaiheessa oli jo selvää, että kotijoukkueen puolustajat olivat myöhässä ja niinpä "Watse" paineli pallon kanssa rangaistusalueelle saakka, missä hänen etenemisensä keskeytettiin suht rajulla taklauksella. Pallo vietiin oikeutetusti pilkulle, mutta jostain kumman syystä kotijoukkue ei tilanteesta saanut edes varoitusta. Akatemian kapteenina ottelussa toiminut Jimi Hackspik kumminkin ampui hieman ohi kotijoukkueen maalin ja näin ottelu jatkui maalittomana.

Rankkarin jälkeen kotijoukkue sai ymmärrettävästi lisää virtaa tekemiseensä ja pystyi luomaan muutaman puolittaisen maalintekopaikan. Nämä lähentelyt puolestaan pystyi varsin vaivattomasti Akatemian maalilla varmasti esiintynyt Sergey Lazarev torjumaan. Akatemia ei pystynyt ensimmäisen jakson loppupuoliskolla enää mitään älyttömän vaarallista luomaan, vaikka muutama hyvä pidempikin hyökkäys vierailijalta nähtiin.

- Meidän pelaaminen oli ensimmäisellä jaksolla aivan liian naiivia. Haluttiin väkisin viedä peli keskustaan ja siinä sitten menetettiin palloja kun alusta ei yksinkertaisesti pelaamiseen soveltunut. Vastustaja sai todella ison määrän palloja meiltä keskellä ja meidän reagoiminen tilanteenvaihtoihin oli mielestäni huonoa. Avaamisvaiheessa homma toimi hyvin, mutta sen jälkeen tehtiin peli itsellemme todella vaikeaksi, Lyyski summaa.

Ensimmäinen jakso oli kokonaisuudessaan suht kovaa kamppailupelaamista, johon Akatemia pystyi vastaamaan jopa yllättävän hyvin. Varsin fyysiseksi joukkueeksi tiedetty Myran yritti kyllä tuon tuosta horjuttaa vierailijaa fyysisellä lujuudellaan, mutta kohtalaisen tasaisissa merkeissä pystypainit ympäri kenttää mentiin läpi avausjakson.

Toisen jakson alku lupaili vierailijalle parempaa. Pallo alkoi liikkumaan huomattavasti avausjaksoa nopeammin ja oikeilla alueilla. Nyt myös ensimmäisellä jaksolla ongelmia tuottaneet pallon menetykset keskialueella loistivat poissaolollaan ja Akatemia pystyi viemään pelin kerta toisensa jälkeen kotijoukkueen päätyyn. Muutamasta aihiosta huolimatta hallintaa ei saatu kumminkaan konkretisoitua tulostaululle saakka.

- Puhuttiin puoliajalla pukukopissa siitä, että mitä tällaisten pelien voittaminen vaatii. Pystyimme toisella jaksolla sopeutumaan olosuhteisiin huomattavasti ensimmäistä jaksoa paremmin ja pelaamiseen tuli iso määrä nöyryyttä lisää. Emme enää vieneet peliä ruuhka-alueelle keskustaan tai jos veimme, niin teimme sen suht oikea-aikaisesti oikeissa tilanteissa. Sitä kautta pystyimme sitten hyökkäämään useampaa kaistaa käyttäen ja vastustaja joutui juoksemaan aika paljon kohti omaa maaliaan, Lyyski puntaroi.

Ottelun ainokainen nähtiin, kun toista jaksoa oli pelattu aika lailla kymmenisen minuuttia. Vierasjoukkue sai kulmapotkun vasemmalta laidalta ja keskikentällä hyvin palloja jakanut Jouni Ahvenkoski toimitti pallon mittatilaustyönä maalille. Paikalla oli ensimmäisenä hyvin liikkunut Joonas Paananen, joka ohjasi pallon läheltä maalin takanurkkaan ohi kotijoukkueen maalilla pelanneen Joonas Koivukosken.

Maalin jälkeen Akatemia alkoi luomaan painetta kotijoukkueen päätyyn. Vielä ensimmäisellä jaksolla usein vajaiksi jääneet syötöt alkoivat mennä osoitteisiinsa ja sekä Paananen että Wegye Wegyen puoliajalla korvannut Benjamin Rintala olivat jatkuva uhka vastustajan puolustajille. Myös kärjessä urakoinut Atte Henttu saatiin mukaan pelaamiseen huomattavasti ensimmäistä jaksoa paremmin.

Lähinnä Rintalan, Paanasen sekä puolustajana jälleen hyvin pelanneen Jaakko Juvilan kautta syntyivätkin seuraavat paikanpuolikkaat, mutta niistäkään ei ikävä kyllä Akatemia pystynyt ottelua tappamaan. Pari kertaa viimeistely-yritykset kohdistuivat Koivukosken käsiin, ohi maalin tai kilpistyivät uhrautuvasti puolustaneen kotijoukkueen pelaajiin. Vielä aivan ottelun loppuhetkillä Akatemian pelaajista Rintala sekä Paananen saivat kumpainenkin itselleen huipputontit ottelun naulaamiseen, mutta tällä kertaa "Benun" yritys jäi vielä hieman vaisuksi ja Paanasen läpiajosta ampuma sijoitus kolahti kotijoukkueen maalitolppaan.

- Toisella jaksolla pelasimme huomattavasti fiksummin kuin ensimmäisellä. Ei meidän pelaamisemme ollut missään nimessä mitään silmiä hivelevää, mutta olimme pääsääntöisesti fiksuja. Pelasimme palloa sinne, missä oli tilaa ja sitä kautta vastustaja joutui juoksemaan paljon omissa. Tunnin kohdalla ehkä heiltäkin loppui se isoin aggressiivisuus ja tiloja alkoi löytymään aiempaa enemmän. Lopussa meidän yläkolmikkona pelannut trio Palosaari - Paananen - Rintala ei ole se miellyttävin vastus, kun jaloissa painaa ja pakkaa pitäisi nostaa, Lyyski summaa.

Ottelun voittamisella oli Akatemialle iso merkitys. Tappioon päättynyt sarja-avaus saatiin tällä nyt viimeistään pestyä pois mielistä ja vaikka välillä vähän tahmeaa olikin, niin voitto on aina voitto. Tulos otettiin mielihyvin vastaan myös joukkueessa, sen verran kovat voitonjuhlat vierasjoukkueen pukukopissa käytiin pelin jälkeen.

- Voitto oli henkisestikin meille todella tärkeä, pisteiden lisäksi saatiin paljon pääomaa henkiselle puolelle. Oli vähän sellainen vaikeuksien kautta voittoon -henkinen peli, missä jouduimme kyllä tosissamme tekemään hommia tuloksen eteen. Loppupeleissä olen tyytyväinen tietenkin nollan pitämiseen omissa ja siihen, että käytännössä meidän toinen maali oli lähempänä kuin heidän tasoitus. Toisella jaksolla heillä ei tainnut olla ainoatakaan maalintekopaikkaa. Tämän ottelun tulos ja pisteet näkyvät varmasti positiivisesti myös tulevan viikon harjoituksissa, Lyyski kertoo.

Seuraavan kerran Akatemia on tulessa keskiviikkona 23.6., kun Keskuskentälle saapuu vieraaksi Korsnäs FF. Siitä lisää myöhemmin.

Akatemian kokoonpano:

Sergey Lazarev, Jimi Hackspik, Yevhen Shabash, Noa Lehtonen, Jaakko Juvila, Jouni Ahvenkoski, Lenni Länsipää, Axel Lindholm (82. Aleksi Seppälä), Wegye Wegye (46. Benjamin Rintala), Atte Henttu (70. Valtteri Palosaari), Joonas Paananen

Tilastot
IK Myran

0 - 1

(0-0)
54'MaaliPaananen Joonas

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola