25
HEI
15.00
Akatemia, Kolmonen C-lohko

KPV Akatemia - FC Kiisto  3 - 1

Kokkola, Keskuskenttä

Akatemia jatkaa sarjan kakkosena

KPV Akatemia jatkaa Kolmosen kakkosena, kun joukkue löi sunnuntain helleottelussa kookkaan ja kokeneen Kiiston maalein 3-1. Akatemian maalintekijöinä kunnostautuivat Aleksi Seppälä, Sampo Rintala ja Pietro Kytölaakso. Ottelun alussa seura palkitsi B-juniori Oliver Tainion, joka toimi ansiokkaasti hengenpelastustehtävässä heinäkuun alussa. Oliverin suorituksen kaltaisiin urotekoihin ei pelikentillä pysty kukaan

Ottelun alku oli vahvasti Akatemian hallintaa, pallon ja pelaajien aktiivinen liikkuminen ei oikeastaan jättänyt Kiistolle juurikaan sanan sijaa. Kauaa ei ehtinyt ottelu vanheta, ennen kuin kotijoukkue maalasi ensimmäisen kerran. Ottelun 3. minuutilla Sampo Rintala haki pallon keskialueelta ja pelasi komealla syötöllään Aleksi Seppälän karkumatkalle, jonka lopputuloksena "Eikka" sijoitti pallon ohi Kiiston maalilla pelanneen Teemu Kulmalan.

Vierasjoukkue Kiisto ei nopeasta takaiskumaalista suinkaan lannistunut, vaan pystyi luomaan muutaman puolittaisen maalintekopaikan Akatemian päätyyn. Ensimmäisenä maalintekopaikkaan pääsi kokenut Ville Koskimaa, jonka puskun sivuvaparista pystyi kumminkin Akatemian maalilla hyvän ottelun pelannut Antti Vironen koppaamaan haltuunsa. Seuraavaan sivuvapariin Vironen ehti väliin ennen Mustafa Makia.

Reilun kymmenen minuutin pelin jälkeen Akatemia iski toistamiseen. Yevhen Sabadash avasi pallon Kiiston puolustuslinjan edustalle, josta Sampo Rintala kaivoi sen itselleen ja ohitti parikin välissä ollutta puolustajaa ennen kuin sijoitti pallon varmasti ohi Kulmalan.

Akatemian kannalta sama mantra jatkui edelleen, sillä jälleen tehdyn maalin jälkeen seuraavan vaarallisen maalintekopaikan pystyi luomaan vierasjoukkue FC Kiisto. Nyt maalipaikka pelattiin hieman yllättäen kärjessä pelanneelle Miikka Vedenjuoksulle, jonka yrityksen pystyi Vironen peittämään hyvällä vastaantulollaan.

Seuraavat pari paikkaa Akatemia pystyi luomaan Joonas Paanasen sekä Jouni Ahvenkosken rakentamina, mutta Sampo Rintalan yritys 15 metristä viuhui Kiiston onneksi vain hieman ohi maalin. Jimi Hackspikin loistavaan pystysyöttöön Sampo ehti vielä ennen Koskimaata, mutta itse läpiajotilanteessa Kulmala ehti palloon ennen Rintalaa ja sitä seuranneen Pietro Kytölaakson laukauksen Kulmala torjui alanurkasta. Hetkeä myöhemmin Noa Lehtonen löysi komealla avaavalla syötöllä Akseli Matilaisen ja "Aksu" vapautti puolestaan Pietro Kytölaakson vauhtiin. "Pietun" läpijuoksu päätyi lujaan laukaukseen, joka ikävä kyllä kilpistyi vierasjoukkueen maalin ylärimaan. Vielä siitä seuranneesta paluupallosta Joonas Paananen pääsi yrittämään maalintekoa, mutta hieman vaikeasta asennosta lähteneen puskun pystyi Kulmala nostamaan yli maalin.

Vielä ennen taukoa ehti kumpainenkin joukkue luomaan yhden maalintekopaikan. Akatemialle se aukesi, kun erikoistilanteen jäljiltä Kiistoon verrattuna pienikokoiset, mutta akatemiatasolla isot pelaajat olivat vielä maalinedustalla. Noa Lehtonen löysi maalinedustalta Sampo Rintalan, joka pujotteli itsensä tekopaikkaan, mutta jälleen Kulmala veti pitemmän korren komealla jalkatorjunnallaan. Paluupallon Kiistopuolustus sai siivottua juuri ennen paikalla päivystäneen Sabadashin viimeistely-yritystä. Kiisto puolestaan sai paikkansa, kun Akatemia puolusti hieman löysästi tilanteen laidalla ja maalille toimitetun keskityksen Vironen pudotti käsistään maalinedustalle. Palloon ehti ensimmäisenä Ilari Antila, mutta hänen yrityksensä kilpistyi lähistölle ehtineeseen Viroseen.

- Ensimmäinen jakso oli meiltä pääosin hyvää tekemistä. Oltiin vaarallisia niissä asioissa, joissa tiedettiin että pystymme Kiistoa vahingoittamaan. Ikävä kyllä viimeistelyprosentti jäi tänäänkin hieman vaisuksi, muuten tämä ottelu olisi ollut paketissa jo ensimmäisen jakson jälkeen. Pidettiin käytännössä rutinoitunut vastustaja mukana pelissä sillä, ettemme saaneet maaleja tehtyä. Ja Kiiston kaltainen joukkue kyllä sen hyödyntää, nytkin ensimmäisellä jaksolla he pystyivät luomaan muutaman vaarallisen maalintekopaikan, kun me oltiin hieman naiiveja. Oli ehdottoman tärkeää, ettemme kumminkaan päästäneet maalia avausjakson loppupuolella, Akatemian valmentaja Aki Lyyski toteaa.

Toisen jakson alku oli Akatemialta edelleen ihan vauhdikasta pelaamista ja maalipaikkojakin syntyi melkein avausjakson tapaan. Ensimmäisenä maalintekoa pääsi yrittämään Jimi Hackspik, mutta hänen luja vaparinsa kilpistyi Kiiston asettamaan muuriin. Seuranneesta paluupallosta Jouni Ahvenkoski pääsi ampumaan, mutta laukaus suuntautui sen verran keskelle maalia, ettei Kulmalalla ollut ongelmia sen torjumisessa. Seuraavaksi paikkaan pääsi pirteästi pelannut Joonas Paananen, jonka yritys Jimi Hackspikin antamasta nappikeskityksestä jäi vähän piippuun vierasjoukkueen puolustajan päästyä viimehetkillä häiritsemään maalintekoa. Maalinteossa ei onnistunut myöskään Arttu Möttönen, joka hyvällä liikkeellään murtautui Kiiston selustaan. Jouni Ahvenkosken nappisyötöstä lähteneen tilanteen pystyi jälleen selvittämään hyvin pelannut Kiisto-veskari Teemu Kulmala.

Jakson edetessä myös Kiisto alkoi saamaan selkeää painetta kohti Akatemian maalia. Varsinkin vaihdosta kentälle tullut Roni Jääskä pystyi yhdessä Mustafa Makin sekä Nicolas Tuiskun kanssa aiheuttamaan harmaita hiuksia Akatemian puolustuspelaamiselle. Toisaalta voidaan myös sanoa, ettei Akatemian pelaaminen puolustussuuntaan ollut ihan parhaimmillaan kollektiivisesti. Yksi Kiiston painostusjaksoista johti kulmapotkuun, jonka jälkiseuraamuksena Ville Koskimaa pääsi puskemaan, mutta kotijoukkueen onneksi pallo leijaili pari metriä maalin yli.

Akatemia iski pari kertaa vaarallisesti vastaan ja sai sitä kautta luotua muutaman todella maukkaan maalintekopaikan, mutta sekä Pietro Kytölaakson että Sampo Rintalan yritykset eivät tuottaneet lisäosumia. "Pietun" laukauksen tielle ehti jälleen kerran Kulmala ja Rintalan yritys painui hieman yli maalin.

Sitten reilun tunnin pelaamisen jälkeen tapahtui se, mitä oltiin puolustuspelaamisen osalta Akatemian toimesta tilattu jo jonkin aikaa. Huono purkupallo päätyi vaasalaispelaajien kautta Mustafa Makille, joka vapautti Jääskän veljeskatraan nuorimman jäsenen, Ronin, läpiajoon. Jääskä viimeisteli saamastaan paikasta varmasti ja peli heräsi ihan eri tavalla henkiin.

Seuraava parikymmenminuuttinen oli sitten selkeää Kiiston hallintaa. Tuntui, että jokainen tilanne päättyi jollain tapaa Kiiston eduksi kun kokenut vaasalaisryhmä laittoi isompaa vaihdetta silmään. Maalintekopaikkoja aukesi vaasalaisille useampikin. Ensimmäisenä pääsi kokeilemaan keskikentän Matias Träsbäck, mutta hänen hieman vaisuksi jääneen laukauksensa torjui Vironen ilman ongelmia. Hetkeä myöhemmin sama mies pääsi kokeilemaan kulmapotkun jälkitilanteesta Virosen epäonnistuttua nyrkkeilemästä palloa kauas maalistaan. Tällä kertaa Träsbäckin yrityksen tielle pääsi kumminkin tolpalla päivystänyt Aleksi Seppälä. Eikä tästäkään kulunut kauaa, kun maalinedustalla päivystänyt Jääskä pääsi kokeilemaan maalintekoa parista metristä, mutta ei Akatemian onneksi yltänyt palloon kunnolla ja pusku painui ohi maalin.

- Oltiin todella nesteessä sen 15 minuuttia. Puolustuslinjasta ei uskallettu juurikaan irrota vastustajan mukana ja tiivistämisen sijaan me puolustettiin liian avonaisella muodolla. Kiisto pääsi pelaamaan paljon palloja meidän linjan eteen, joka on tasosta riippumatta jalkapallossa itsemurha. Ei kommunikoitu oikeastaan ollenkaan puolustaessa ja sitten tuli sen seurauksena totaalisia nukahduksia ja tuplattiin vääriä miehiä. Kiisto pystyi kokemuksellaan tuon hyödyntämään ja luomaan muutaman maalintekopaikan, mutta onneksi selvisimme niistä.

Tilanne hieman rauhoittui kymmenisen minuuttia ennen loppua, kun kotijoukkue suoritti kolme samanaikaista vaihtoa ja tuoreiden jalkojen myötä myös puolustuspelaamiseen tuli hieman ryhtiä. Puolustaminen oli aggressiivisempaa ja tyhjiä tiloja kotijoukkueen muodon sisään ei enää juurikaan tullut. Kentälle tulleet Valtteri Palosaari, Benjamin Rintala sekä debytantti Henri Iivonen pystyivät sen rauhoittavan elementin tuomaan pelaamiseen, jota tuossa ajassa tarvittiinkin. Jo ennen heitä kentälle mennyt Arttu Seikkula puolestaan rymisteli kärjessä voittaen lukuisia palloja kotijoukkueelle. Vielä ennen loppua kentälle tulleen Atte Hentun myötä kotijoukkue sai tarvittavan energiapiikin, joka sitten kantoikin loppuun saakka.

Akatemia iski vielä ottelun lopussa kertaalleen, kun vaihdosta kentälle tulleet pelaajat järjestelivät ottelun lopullisen ratkaisun. Arttu Seikkula voitti kaksinkamppailussaan Kiiston pelaajan, pelasi pallon Atte Hentulle ja Atte vapautti syötöllään Benjamin Rintalan karkumatkalle. "Benun" maalintekoyritys suuntautui kuitenkin Kulmalan ulottuville ja vielä siitä seuranneen Atte Hentunkin yrityksen Kulmala pystyi jollain ihmeellä pelastamaan, mutta enää kolmatta kertaa hänkään ei pystynyt torjumaan. Pietro Kytölaakso oli nimittäin ehtinyt mukaan tilanteeseen ja täräytti pallon parista metristä Kiiston maaliin ja sammutti viimeisetkin toiveet vierasjoukkueen takaa-ajosta.

Näin Akatemia otti kotikentällään maukkaan ja tärkeän voiton. Kovaksi vastustajaksi tiedetty FC Kiisto oli malliesimerkki rutinoituneesta joukkueesta ja itsevarmuus pelaamisessa oli välillä ihailtavalla tasolla. Ihan hatusta ei ole Kiistoa nostettu sarjan ehdottomaksi ennakkosuosikiksi yhdessä Sundom IF:n kanssa. Helteisessä sunnuntain iltapäivässä kumminkin myös kotijoukkue pystyi esitykseen, jonka perusteella myös sen tämänhetkinen sarjasijoitus on ansaittu.

- Kyllä me mielestäni voitto ansaittiin tänään. Luotiin niin paljon maalintekopaikkoja ensimmäisen tunnin aikana, että niistä olisi voinut ottelut ratkoa. Päivän positiiviset jutut löytyvät ehdottomasti pallollisen pelaamisen puolelta, löydettiin paljon toimivia juttuja sekä oltiin vaarallisia. Tiedettiin jo etukäteen, että palloa me emme saa pitää yhtä paljoa, kuin aikaisemmissa otteluissa ja sopeuduttiin siihen. Vaikean jakson jälkeen oltiin sopivan tylyjä omissa ja peli saatiin kriittisellä hetkellä takaisin kontrolliin. Edelleen meillä tulee ihmeellisiä nukahduksia kesken pelin, mutta on se osittain myös ymmärrettävää kun pääosa joukkueesta on 17- ja 18-vuotiaita kavereita. Mennään askel kerrallaan eteenpäin, sekä joukkueena että yksilöinä, Lyyski summaa.

Ottelun jälkeen riemu oli luonnollisesti ylimmillään Akatemian pukukopissa ja voitosta nautittiin siihen kuuluvalla tavalla. Toinen valmentajista suoritti lupaamansa sambatanssin, toinen puolestaan suorittaa lupaamansa pyöräretken lähitulevaisuudessa. Komean voiton myötä Akatemia jatkaa sarjassa toisella sijalla Sundom IF:n vanavedessä. Seuraavan kerran Akatemia on tulessa tulevana torstaina, kun joukkue matkustaa Vöyrille pelaamaan Norrvalla FF:n vieraaksi.

- Meillä on joukkueessa ihan hyvä meno päällä. Pelaajat ovat pitkälti samoja ikäluokkia ja tuntevat toisensa hyvin juniorivuosiltaan, kauden mittaan on syntynyt paljon joukkueen sisäisiä juttuja, jotka ovat tärkeitä. Tämäkin viikko oli hieman repaleinen, kun meiltä on ollut kavereita töissä ja sunnuntain ottelu oli viikon kuudes tapahtuma, eli varmasti väsykin painoi osalla. Olen kiitollinen joukkueen työmoraalista ja siitä uskosta, mikä heillä on tuloksen tekemiseen, Lyyski päättää.

Akatemian kokoonpano:

Antti Vironen, Aleksi Seppälä, Noa Lehtonen (87. Atte Henttu), Yevhen Sabadash, Jimi Hackspik (80. Valtteri Palosaari), Jouni Ahvenkoski, Akseli Matilainen, Joonas Paananen (80. Benjamin Rintala), Arttu Möttönen (80. Henri Iivonen), Sampo Rintala (65. Arttu Seikkula)


Tilastot

3 - 1

FC Kiisto
(2-0)
3'MaaliSeppälä Aleksi
13'MaaliRintala Sampo
61'MaaliJääskä Roni
87'MaaliKytölaakso Pietro

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola