4
ELO
19.00
Akatemia, Kolmonen C-lohko

SIF - KPV Akatemia   3 - 2

Sundom Arena

Akatemia kaatui erikoistilanteisiin

Akatemia kärsi keskiviikkoiltana toisen perättäisen tappionsa, kun sarjakärki Sunfom IF pystyi kaatamaan nuorisojoukkueen tiukan ottelun jälkeen maalein 3-2 (2-0). Akatemian maaleista vastasivat Sampo Rintala sekä Pietro Kytölaakso.

Vaikeaksi vieraspaikaksi tiedetty Sundom Arena osoittautui jälleen juuri niin haastavaksi, kuin mitä ennakkoon asiasta kerrottiin. Muhkurainen ja pieni kenttä teki pelaamisesta välillä melkoista pystypainia, kun pallo pomppi puolin ja toisin ympäri kenttää. Tämän kaltaisessa ottelussa muun muassa erikoistilanteet nousevat varsin merkittävään rooliin ja sen kotijoukkueena toiminut Sundom IF osasi tänään Akatemiaa paremmin.

Ottelun alku oli vierailijalta ihan hyvä ja Akatemia pystyi luomaan muutaman hyvän maalintekopaikankin, mutta tulosta niistä ei tullut. Jouni Ahvenkosken ampuma vapaapotku nousi hieman yli Sundomin maalin ja Antti Palohuhdan pusku karkasi selvästi ohi kotijoukkueen maalin. Varsinaisesta kontrollista ei voida kumminkaan Akatemian osalta puhua, sillä myös kotijoukkue pystyi muutaman vaarallisen tilanteen luomaan Akatemian päätyyn niissä kumminkaan onnistumatta,

Ottelun avausmaali oli melko erikoinen tapahtumasarja. Sundomille tuomittiin vapaapotku reilusta 30 metristä ja se toimitettuun maalinedustalle. Pallo oli jo kertaalleen maalivahti Antti Virosen käsissä, kunnes se loppujen lopuksi runnottiin sisään maaliin asti. Ottelun erotuomari vihelsi tilanteesta aluksi vapaapotkun Akatemialla, mutta kotijoukkueen kokeneiden pelaajien painostuksen alla käänsi tilanteen ympäri ja hyväksyikin maalin. Tilanteessa oli vahvasti vaikuttamassa myös toinen avustavista erotuomareista, jonka päätöksellä tilanne ilmeisesti loppujen lopuksi käännettiin maaliksi.

Varttia myöhemmin kotijoukkue siirtyi jo kahden maalin johtoon, kun kulmapotku leijaili yli Virosen ja laskeutui takatolpalle. Siellä päivystänyt Atte Henttu ehti ensimmäisenä palloon, mutta selän takana odotellut Ludwig Siegfrieds torppasi sekä Hentun että pallon selkäpuolelta maalin perukoille saakka.

- Molemmat ensimmäisen jakson maalit olivat hieman kyseenalaisia ja ainakin meidän pelaajat kritisoivat niitä poikkeuksellisen paljon. Tuntuu kieltämättä hieman kummalliselta, että esimerkiksi maalivahdin estämisiin puututtiin toisella jaksolla huomattavasti tiukemmin kuin ensimmäisellä. Yhtä kaikki, tiedettiin että vastustaja on näissä vahva ja niistä he sitten rokottivatkin pari kertaa. Meidän pitää vain oppia samat pienet konnuudet maalin edessä, kuin mitä kokenut vastustajakin tekee. Olimme hieman liian kilttejä näissä tilanteissa, tuumaa Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Toiselle puoliskolle Akatemia keräsi rivinsä ja oli huomattavasti aggressiivisempi. Ryminää tuli pienelle kentälle paljon lisää ja kotijoukkue oli pienissä ongelmissa ensimmäisen viisiminuuttisen. Hyvän jakson kruunasi komean hyökkäyksen jälkeen Sampo Rintalan viimeistelemä kavennusmaali, joka syntyi ottelun 51. minuutilla. Esityön maaliin tekivät Atte Henttu sekä Antti Palohuhta.

Ikävä kyllä viimeaikoina on Akatemian peleissä ollut ikävä rutiini, että vastustaja kuittaa Akatemian kavennusmaalin saman tien. Näin kävi nytkin. Kertaalleen puretun sivurajaheiton jälkitilanne johti siihen, että kotijoukkueen Felix Ljungkvist pääsi karkaamaan maalintekoon pienen epäselvyyden jälkeen.

Tämän maalin jälkeen ottelun tempo sekä intensiteetti katosivat hetkeksi, kun peli oli lähinnä puolin ja toisin roiskimista sekä kakkos- ja kolmospalloista tappelua. Akatemia pystyi luomaan muutamaan todella vaarallisen maalintekopaikan, mutta Sampo Rintalan pohjustamaan paikkaan rynnännyt Henttu ei aivan yltänyt palloon tyhjän maalin edessä. Pietro Kytölaakson laukaus pysähtyi puolestaan maalin edessä päivystäneeseen toppariin ja Benjamin RIntalan tarjoilemaan pallon ehti kotijoukkueen puolustaja putsaamaan väljemmille vesille ennen maalintekoon rynninyttä Palohuhtaa. Myös kotijoukkueella oli yksi todellinen maalipaikka, mutta kärjessä pelannut Kevin Storfors ei liukumalla ehtinyt tyhjän maalin editse menneeseen palloon.

Akatemia nousi vielä loppuminuuteilla mukaan taisteluun pisteistä, kun oikean puolustajan tontilla esimerkillisesti pelannut Jusa Ihalainen vpautti pystysyötöllään Pietro Kytölaakson vastustajan selustaan. Hieman sivusektoriin ajautunut "Pietu" heitti pallon maalille ja kaikkien yllätykseksi se leijailikin aina Sundomin maaliin saakka.

Aika ei ikävä kyllä Akatemialle riittänyt enää kolmanteen osumaan ja näin pisteet jäivät kovan taistelun jälkeen Sundomiin. Akatemia ei missään nimessä ollut pelillisesti alakynnessä, eikä kamppailupelaamisessakaan jääty vahvalle vastustajalle jälkeen juuri nimeksikään. Loppujen lopuksi kohtaloksi koituivat vastustajan vaaralliset erikoistilanteet sekä niitä seuranneet hässäkät oman maalin läheisyydessä.

- Puolustettiin ja kamppailtiin ihan hyvin. Erikoistilanteista kolisi kolmesti, vaikka monta niistä putsattiinkin. Ei ollut rutiinia niissä tarpeeksi. Pelaaminen oli meidän kannalta jatkuvaa epämukavuusalueella olemista, sillä kenttä oli järkyttävän huono ja jouduimme paljon pelaamaan pitemmällä syötöllä, ja sitten painittiin porukalla irtopalloista. Olosuhteet olivat kumminkin samat kummallekin joukkueelle ja kotijoukkue osasi kokemuksensa ansiosta hyödyntää ne meitä paremmin. Meillä on käynyt sillä tavalla tuuri, että ollaan päästy tälläkin kaudella näihin eksoottisimpiin ympäristöihin harrastamaan, Lyyski naurahti.

Missään nimessä Akatemian puolella ei paineta päätä pensaaseen, vaan seuraavassa ottelussa lähdetään pisteitä metsästämään kahta kovempaa.

- Pystyttiin haastamaan sarjakärki pelillisesti ilman isompia ongelmia. Loppua kohden tuntui että kaikenlainen rutina heidän puoleltaan vain yltyi, kun mekin olimme sopivan ilkeitä kentällä. Sundom on ihan hyvä porukka, mutta täysin voitettavissa oli tämäkin ottelu. Koitetaan tästä ammentaa oppia tulevaan, Lyyski päättää.

Tilastot
SIF

3 - 2

(2-0)
21'MaaliSiegfrids Ludwig
36'MaaliSiegfrids Ludwig
50'MaaliRintala Sampo
52'MaaliLjungkvist Felix
91'MaaliKytölaakso Pietro

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola