Hippoturnaus, päivä 1
Julkaistu: 11.09.2022 08.25

Hippoturnaus, päivä 1

Kauden päätapahtuma.

Tätä reissua on suunniteltu jo pitkään, ensimmäinen yönyli turnaus. Olimme vähän myöhässä ilmoittautumisen kanssa ja jäimme aluksi varasijalle 2. Keväällä meille selvisi että haastesarjasta on vapautunut meille paikka ja me aloimme suunnittelemaan...

Matkaan lähdettiin perjantaina 9.9, 13 tyttöä ja 4 toimihenkilöä, 24hengen bussilla kohti määränpäätä.
Kilpisen koululla olimme puoli kahdeksan aikaan perillä. Ja voi sitä tavaran määrää ja kuskaamista kolmanteen kerrokseen 😅 Jokainen löysi itselleen sopivan nukkumispaikan, petien laittoa ja iltapalalle.

Pelipäivä 10.10
Pääsääntöisesti hyvin nukutun yön jälkeen aamu startattiin aamupalalla ja aamulenkillä. Pelasimme lohkossa C ja kaikki meille uusia vastustajia. Pelit pelattiin Muuramessa, joten ajokilometrejä päivän aikana kertyi ja vaati pientä extrasuunnittelua, että saatiin homma pyörimään. Joten suuri kiitos taas huoltojoukoille, Muuramessa tyttöjä odotti välipala ennen ensimmäistä peliä.
11.40 KPV- ONS Valkoinen 0-1, tasaista vääntämistä ja tekemistä. Ensimmäinen puoliaika annettiin vastustajan pelata omaa peliä ja toiselle puoliajalle me otimme ohjakset, muutamia maalipaikkoja molempiin päihin, hyvää ja tasaista vääntämistä mutta viimeisellä minuutilla ONS teki maalin.



Olimme saaneet hienon kannustusjoukon Kokkolasta paikanpäälle. Tässä välissä hurautettiin lounaalle ja sitten taas kohti pelikenttää.

14.20 PaRi-KPV 1-1
Vastustaja sai heti pelin alkuun maalin, joten tytöt syttyivät ihan uudenlaisella palolla peliin. Tosi tasaista peliä, tuomari antoi pelata kovaa ja tytöillä kauhea tsemppiä päällä. Toisella puoliajalla työnteko palkittiin meidän maalilla. Ja loppupeli pelattiinkin lähes kokonaan vastustajan päädyssä. Loppuminuuteilla heille läpiajotilanne jonka Fanny torjui, tytölle vasta toinen peli ikinä maalissa!



Pelin jälkeen pieni evästauko ja katseet kohti HJK peliä. Olimme tässävaiheessa lohkon sijalla 3.



HJK raita - KPV 0-3
Heti pelin alettua kävi selväksi että kuka tätä peliä vie. Maalipaikat meille ainakin 15-0. Meidän maalivahti (Fanny) nappasi pallon käteen kerran koko pelissä, joten aikalailla yhtä maalia puskettiin. Osui tolppaan, hipoi sentin ohi maalista, maalivahti torjui ja onneksi muutama laukaus meni myös maaliin. Pelin jälkeen tulospalvelun päivittäminen alkoi, miten huomenna pelataan...


Viereisellä kentällä ONS oli voittanut PaRin 4-0, joten tasapisteissä Palokan kanssa me nousimme lohko 2. paremmalla maalierolla!



Paluumatkalla käytiin hakemassa tytöille jätskit palauttavaksi! Niin hieno päivä ja mikä JOUKKUE 💚
Ilta olikin rennompaa, eikä tarvinnut juosta kilpaa kellon kanssa. Suihku, päivällinen, oleskelua joka vaihtui pihapeleihin, iltapala ja nukkumaan. Sunnuntaina herätys klo 6.45, aamulla pelit sijoista 1-8.

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola