8
KES
18.30
Akatemia, Miesten Kolmonen

KPV Akatemia - VPV  5 - 1

Keskuskenttä TN

Akatemia karkasi VPV:ltä

Akatemia nappasi toisen perättäisen voittonsa miesten Kolmosessa kaatamalla keskiviikon ottelussaan vieraaksi saapuneen VPV:n. Vaasalaiset joutuivat kotimatkalle selvän 5-1 (3-1) tappion kärsineenä. Kotijoukkueelta maalinteossa onnistuivat hattutempun nakutellut Joonas Paananen sekä kaksi maalia toisessa perättäisessä ottelussa iskenyt Benjamin Rintala.

Ottelun alku oli kotijoukkueelle hieman haastava, vaikkakin pallo pysyi pääosin valkoisissa paidoissa pelanneen Akatemian hallussa pitkiäkin toveja. Tiiviisti puolustanut ja vastaiskupaikkoja kytännyt VPV miehitti kentän keskiakselin suhteellisen hyvin, eikä Akatemia pystynyt hyödyntämään laidoilla sekä vierasjoukkueen selustaan jääneitä tiloja ihan toivotulla tavalla. Pelaaminen meni kotijoukkueelta siihen, että se tyytyi vain pitämään palloa ja liikuttelemaan sitä luvattoman hitaasti lähinnä poikittaissuunnassa.

Reilun kymmenen minuutin jälkeen kotijoukkue iski ottelun avausmaalin. Topparina kauden ensimmäiset minuuttinsa pelannut Elias Mikkola avasi loistavalla pystysyötöllä pallon vierasjoukkueen selustaan, minne viiletti Joona Peltoniemi. Peltoniemi sai pallon haltuunsa, mutta ajautui hieman maalista sivuun. Joona löysi kumminkin hyvän juoksun taustalta tehneen Joonas Paanasen, jonka tykitys rankkarialueen rajalta painui vastustamattomasti ohi VPV-veskari Erkka Poutasen maalin takaylänurkkaan.

Avausmaali hieman vapautti kotijoukkueen pelaamista ja melkeinpä heti perään Akatemia siirtyi jo kahden maalin johtoasemaan. Komeasti pelattu hyökkäys johti siihen, että laitapuolustajana tänään pelannut Jesper Ojala pelattiin laidaltaan vastustajan rangaistusalueen sisään ja "Jebun" matala keskitys löysi taka-alueelta Benjamin Rintalan. "Benu" sijoitti pelivälineen verkkoon pienen pyörimisen jälkeen.

VPV nousi kumminkin numerollisesti mukaan otteluun vain pari minuuttia myöhemmin. Kotijoukkue puolusti todella huonosti vierailijoiden sivurajaheiton ja VPV pääsi etenemään hieman onnekkaastikin Akatemian rangaistusalueelle. Pallo pelattiin päätyviivan tuntumasta takaviistoon, mistä Joel Mäkelä ampui sen Akatemian pelaajien jalkojen välistä ohi debyyttiotteluaan Akatemiassa pelanneen Onni Tynjälän.

Vaasalaisten maalin jälkeen pelissä haettiin hieman asemia uudelleen ja varsinkin kotijoukkueen pelaaminen meni osittain hieman tukkoon. Ratkaisevat syötöt annettiin hieman hätäisesti ja usein tästä johtuen niiden osoite oli hieman liiankin epätarkka. Pelillisesti kotijoukkueella ei varsinaista hätää kentällä ollut, vaan peli meni enemmänkin kävelyksi ja kentän liikkuvin hahmo taisi olla erotuomari Tony Mäki.

Akatemia iski kertaalleen vielä ennen taukoa. Henri Iivonen taisteli itselleen voiton kaksinkamppailusta ja pallon Joonas Paanaselle. Paananen kuljetti palloa hetken matkaa ja vapautti sitten syötöllään Benjamin Rintalan läpiajoon. Läpiajonsa päätteeksi "Benu" kiersi maltilla vastaan rynnänneen Poutasen ja sijoitti pallon tyhjään maaliin ja vei Akatemian kahden maalin puoliaikajohtoon.

- Eka jakso oli meitä itse asiassa aika vaisu. Puskettiin peliä sellaisille alueille, joissa oli paljon sekä meidän että vastustajan pelaajia. Tempo oli olematon ja syöttäminen todella huonoa. Toki pitää sanoa, että ensimmäisen jakson vastustaja jaksoi vielä pelata, joten myös heidän suht tiivis paketti teki meille pelaamisen vähän vaikeaksi. Oli meillä siinä myös jonkinlaista taktista kurittomuutta, mutta se selittyy osin silläkin, että kentällä oli pari-kolme sellaista pelaajaa, jotka eivät ole paljoa mukana viimeaikoina olleet, sanoo Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Toiselle puolikkaalle kotijoukkue tuli hieman paremmin ja ennen kaikkea laadukkaammalla tekemisellä. Oikeastaan toisen jakson alusta asti oli selvää, että Akatemia tulee otteluun voittamaan. Yläkerran trio Paananen - Peltoniemi - Rintala oli jatkuvasti piikkinä VPV-puolustuksen lihassa ja maalitilanteita syntyi useampikin jo ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana. Kumminkaan kukaan edellä mainituista ei paikoistaan palloa maaliin saanut ja VPV pysyi näin numeroiden valossa pidempään mukana pelissä. Paanasen, Rintalan sekä Peltoniemen lisäksi lähelle maalintekoa pääsi vaparinsa hiuksen hienosti ohi etuylänurkan ampunut Jouni Ahvenkoski.

Toisen jakson 20. minuutilla kentällä sattui ikäviä. Kovaa irtopalloon menneet Akatemian Axel Lindholm sekä VPV:n Badreldin Fadul kamppailivat pallosta puolen kentän tietämillä. Ensimmäisenä palloon ehti Lindholm, joka katkaisi tilanteen komealla liukutaklauksellaan. Hieman holtittomasti tilanteeseen tulleen Fadulin jalka jäi ilmeisesti hieman kiinni tekonurmeen ja epäonnen soturi katkaisi tilanteessa jalastaan todennäköisesti sekä sääri- että pohjeluunsa. Ikävän tapahtuman vuoksi peli oli kaikkine huoltotoimenpiteineen poikki noin 20 minuuttia. Lopulta Fadul saatiin ambulanssiin sekä Soiten osaavan sairaanhoidon käsiin.

Ymmärrettävästikin ottelusta katosi isoin intensiteetti tällaisen sattuman jälkeen ja jäljelle jäänyt 20 minuuttia oli varsinkin vierasjoukkueelta suhteellisen vaisua pelailua. Akatemia teki loukkaantumisen molemmin puolin kolme vaihtoa, jotka omalta osaltaan toivat tiettyä ryhtiä sekä tuoreutta kotijoukkueen pelaamiseen. Varsinkin Lindholmin kentälle tuleminen toi kamppailuvoimaa sekä selkeyttä Akatemian tekemiseen. Myös Valtteri Palosaaren sekä Kim Salosen kentälle tulo hieman rauhoitti kotijoukkueen tekemistä.

Pelikellon näyttäessä jo 90 minuuttia Akatemialle tuomittiin rangaistuspotku. Benjamin Rintala vapautti hyvällä syötöllään Joonas Paanasen läpiajoon ja vastaan rymistellyt Poutanen kaatoi häntä kiertämään lähteneen Paanasen. Tuomitun rankkarin ampui maaliin Paananen itse. Eikä ensimmäisestä rankkarimaalista ehtinyt kulua kuin reilu minuutti ja pallo vietiin jälleen pilkulle. Tällä kertaa Paananen pujotteli itsensä vapaaksi rankkarialueella ja vierailijoiden Tuomas Rintanen kolasi yli maalintekoa yrittäneen Paanasen. Sama mies pallon taakse ja sama lopputulos, Akatemia neljän maalin karkumatkalle.

Ottelun jatkuessa hyvän tovin yli 90 minuutin pystyi Akatemia luomaan useammankin hyvän maalintekopaikan. Parhaimman taisi saada eteensä Joona Peltoniemi, joka pääsi yrittämään maalintekoa parista metristä Benjamin Rintalan komeasta syötöstä. Joonan yritys kumminkin kilpistyi kohti maaliviivallaan seissyttä Poutasta. Myös Rintala itse pääsi kokeilemaan viimeistelytarkkuuttaan läpiajosta, mutta hänen laukauksensa nousi selkeästi yli maalin. Samoin kävi myös Valtteri Palosaarella, jonka Joonas Paananen vapautti nopean hyökkäyksen jälkeen karkumatkalle.

Lopulta pelikellon näyttäessä 119 minuuttia erotuomari Tony Mäki vihelsi ottelun päättyneeksi. Kuvaavaa toisen jakson tapahtumista on se, että useampikin vierasjoukkueen pelaaja kiitteli tuomaria ottelun päättämisestä.

- Jos me viisi tehdään, enkä sittenkään ole tyytyväinen meidän viimeistelyyn, niin onhan meillä ainakin paikkoja ollut. Toisella jaksolla parannettiin ensimmäisestä, mutta aika vaisua meidän tekeminen oli ylipäätään. Toki ikävä loukkaantuminen piti pelin paussilla aika pitkään ja siinä ehti vähän ajatus monella karkaamaan, mutta ei tässä jäänyt kenellekään epäselväksi kumpi oli parempi joukkue tänään. Kolme pistettä oli jaossa ja se me otettiin, Lyyski summaa.

Hieman löysävauhtiseksi jäänyt ottelu ei alkuunkaan tyydyttänyt kotijoukkueen valmennusta, vaikka toisen puoliajan esitys hieman enemmän kiitosta saikin. Varsinkin tempon puuttuminen oli jatkuva harmistuksen aihe ja se kuului aina katsomoonkin saakka.

- Kuljetettiin ihan liikaa palloa ja syöttäminen kesti todella pitkään. Kuljettamisellekin on aikansa ja paikkansa, mutta jos sitä tekee useampikin pelaaja peräjälkeen, niin on selvää että se laskee pelaamisen tempoa. Meillä on suht taitavia jätkiä kentällä, kaikki sen tietävät, ei sitä tarvitse erikseen jokaisen vuorollaan näyttää. Mutta kuten sanoin aikaisemmin, niin toiselle jaksolle pystyttiin parantamaan ja luomaan todella iso määrä maalintekopaikkoja, siihen olen tyytyväinen, Lyyski päättää.

Akatemia on seuraavan kerran pelihommissa ensi viikon tiistaina, kun se matkustaa Vaasaan. Botnia Hallin tekonurmella kohdataan VPS Akatemia.

Akatemian kokoonpano:

Onni Tynjälä, Jaakko Juvila (90+14 Atte Kangas), Elias Mikkola, Valtteri Pinola, Jesper Ojala (90+14 Atte Rönkä), Lenni Länsipää, Henri Iivonen (90+8 Kim Salonen), Jouni Ahvenkoski (68. Axel Lindholm), Joonas Paananen, Joona Peltoniemi, Benjamin Rintala (90+8 Valtteri Palosaari.


Tilastot

5 - 1

VPV
(3-1)
13'MaaliPaananen Joonas
17'MaaliRintala Benjamin
19'MaaliMäkelä Joel
40'MaaliRintala Benjamin
91'MaaliPaananen Joonas
92'MaaliPaananen Joonas

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola