9
ELO
18.30
Akatemia, Miesten Kolmonen

KPV Akatemia - SJK-j  3 - 0

Keskuskenttä TN

Akatemialle tyylikäs voitto

KPV Akatemia otti tiistaina tyylikkään voiton sarjakolmosena olleesta SJK-junioreista. Loppulukemat kirjattiin lopulta 3-0 (2-0) kotijoukkueen hyväksi. Maalintekijöinä kunnostautuivat Johannes Moilanen, Pietro Kytölaakso ja Wegye Wegye.

Akatemia lähti toiseen perättäiseen kotiotteluunsa jälleen vähän vaikeista lähtökohdista, kun sairasteluiden sekä loukkaantumisten vuoksi kokoonpanoa saatiin keräillä aivan ottelun alkuun saakka. Vielä pelipäivänä kokoonpanosta jäi ulos muutama pelimies, jonka vuoksi joukkueen taustat joutuivat reagoimaan tilanteeseen aika myöhään. Mistään suuremmasta kumminkaan ei ollut kyse, vaan normaalista alasarjajoukkueen tilanteesta.

Ottelu seinäjokisia vatsaan alkoi suhteellisen verkkaisesti ja molemmat joukkueet lähtivät otteluun hieman tunnustellen. Tiiviisti puolustanut SJK-j teki kotijoukkueen pelaamisen haastavaksi, eikä kotijoukkueen hidas pelaaminen asiaa juuri helpottanut. Tästä syystä kotijoukkue tyytyi avaamaan peliä pääsääntöisesti pidemmillä avauksilla tai sitten vastavuoroisesti peruuttelemaan aina maalivahti Ville Sepälle saakka. Ne kerrat, kun pallo saatiin halutuille alueille, kaatuivat sitten siihen, että joko syöttö tai haltuunotto olivat heikompia. Akatemia kumminkin pysyi kohtalaisen hyvin kiinni pallossa sekä puolusti sopivan aggressiivisesti, vaikkei ihan parhaimmille maalintekopaikoille heti alkuun päässytkään.

Akatemia siirtyi ottelussa johtoon 10. peliminuutilla komealla tavalla. Maalivahti Ville Sepältä lähtenyt lyhyt avaus pelattiin Elias Mikkolan kautta Miro Laxströmille, joka ohitti ensimmäisen prässin hyvällä ensimmäisellä kosketuksellaan ja pelasi pallon laitaan Jaakko Juvilalla. "Jaska" puolestaan kuljetti palloa hetken eteenpäin ja Pietro Kytölaakson tekemän liikkeen avulla Johannes Moilaselle aukesi väylä läpiajoon. Juvila löysikin syötöllään Moilasen, joka ohitti vastassa olleen SJK-vahdin ja sijoitti pallon tyhjään maaliin.

Akatemian johtomaalin jälkeen palattiin taas hieman rauhallisempaan pelaamiseen, jossa kotijoukkue liikutti palloa pääosin omalla kenttäpuoliskollaan SJK:n puolustaessa tiiviistii kymmenen miehen voimin. Pari aihiota kotijoukkue sai luotua, mutta Matias Åbergin sekä Johannes Moilasen tarjoilut Wegye Wegyelle sekä Pietro Kytölaaksolle karkasivat sen verran, että niistä ei sen vaarallisempaa syntynyt. SJK pystyi puolestaan hyökkäyksillään samaan itselleen muutaman kulmapotkun, jotka kotijoukkue kumminkin puolusti hyvin pois.

Ensimmäisen jakson ensimmäisen puolikkaan jälkeen kotijoukkue sai hieman tavoistaan poiketen luotua muutaman maalintekopaikan pidempien avausten kautta. Niistä ensimmäinen avasi Pietro Kytölaakson kaksinkamppailuvoiton jälkeen paikan Jaakko Juvilalle, mutta hänen laukauksensa SJK-veskari venytti kulmaksi. Seuranneesta kulmapotkusta Matias Åberg pääsi puskemaan vitosen rajalta, mutta "Masan" pusku painui ohitse maalin.

Ennen puolen tunnin täyttymistä Akatemia siirtyi ottelussa kahden maalin johtoasemaan. Sivurajaheiton jälkeen Matias Åberg antoi maalille pitkän keskityksen aivan kulmalipun tuntumasta ja taka-alueelle jääneeseen irtopalloon ehti ensimmäisenä Pietro Kytölaakso. "Pietu" kääntyi pallon kanssa nopeasti kohti maalia ja ampui vasurillaan komeasti pallon SJK-maalin takaylänurkkaan.

Välittömästi toisen maalin jälkeen Akatemia siirtyi ottelussa vielä selvemmin kuskin paikalle. Kotijoukkue pystyi liikuttamaan palloa hieman nopeammin ja löytämään välejä SJK:n muodon sisältä, joka oli omiaan avaamaan mahdollisuuksia monipuolisempaan hyökkäyspelaamiseen. Varsinkin laidoilla pääosin operoineet Jaakko Juvila sekä Matias Åberg saatiin huomattavasti ottelun alkua paremmin mukaan peliin. Myös prässääminen oli koko joukkueelta ottelun alkua parempaa ja se johtikin ensimmäisen jakson loppua kohti edetessä useisiin riistoihin keskialueella. Vierasjoukkue ei oikeastaan saanut luotua minkäänlaista maalintekopaikkaa ensimmäisellä jaksolla, vaan linjan taakse pelatut pallot hoiti hyvin kotijoukkueen alakerta tai ensimmäistä matsiaan KPV-paidassa pelannut maalivahti Seppä.

Kotijoukkue pystyi muutaman mallikkaan paikan rakentamaan vielä ennen puoliaikaa, mutta Johannes Moilasen laukaus Jaakko Juvilan tarjoilusta painui ohi SJK:n maalin. Myös pirteästi tänään esiintyneen Kytölaakson toinen paikka päätyi laukaukseen, jonka SJK-puolustus ehti peittämään kulmaksi.

- Ottelun alussa ei oikein päästy etenemään, mihin isoimmat syyt olivat tiiviisti puolustanut SJK sekä meidän hidas pelaaminen. Oli vähän samoja juttuja havaittavissa, kuin viikko sitten Kiistoa vastaan. Ei uskallettu lähteä riistojen jälkeen eteenpäin, vaan valittiin useamman kerran syöttö alaspäin. Ei siinäkään ole mitään pahaa, kun pidetään kontrolli itsellämme, mutta tänään olisi ehkä hieman hanakammin pitänyt mennä eteenpäin tilanteenvaihdoissa. Puolustettiin joukkueena aika hyvin ensimmäisen jakson ajan ja saatiin sitä kautta hyvä pohja hyökkäämiselle, summaa Akatemian valmentaja Aki Lyyski.

Toisen jakson alku olikin sitten Akatemialla mallia hankala. Selkeästi prässäämistään nostanut vierasjoukkue pyrki kampeamaan tasoihin riskilläkin ja tämä tuotti hieman hitaaseen siirtelyyn tottuneelle kotijoukkueelle jonkin verran päänvaivaa. Oikeastaan toisen jakson ensimmäisen kymmenminuuttisen aikana oli vierasjoukkueen etsikkoaika.

SJK:n kavennushaaveet konkretisoituivat kahdeksi erilliseksi maalintekopaikaksi, joissa molemmissa vierasjoukkueen parhaimmistoon kuulunut Elari Hautamäki pääsi kokeilemaan maalintekotaitojaan. Ensimmäisessä Akatemian puolustuksen katko jäi hieman vajaaksi ja Hautamäki pääsi kokeilemaan onneaan rangaistusalueen viivalta, mutta puoliajalla kentälle tullut maalivahti Antti Vironen pystyi torjumaan laukauksen kulmapotkuksi. Melkeinpä heti perään Hautamäki pääsi kokeilemaan toistamiseen nopean hyökkäyksen jälkeen, mutta tällä kertaa laukaus painui kumminkin selkeästi ohi kotijoukkueen maalin.

- Meillä oli siinä toisen jakson alussa vähän vaikeampi hetki, kun SJK nosti selkeästi prässiään ja nosti ryhmitykseensä toisen hyökkääjän. Me tehtiin vähän huonoja valintoja pallon kanssa, eikä oikein päästy paineen alta kontrolloidusti pois. Menetettiin pallo turhan nopeasti riiston jälkeen ja kontrolli pelaamisesta oli hakusessa yleisestikin, Lyyski tiivistää.

Reilun tunnin pelaamisen jälkeen kaikki tuntui muuttuvan yhden hyvän hyökkäyksen jälkeen. Akatemia avasi komeasti maalipotkusta SJK:n prässin ja muutamalla nopealla syötöllä Pietro Kytölaakso oli nokikkain SJK-vahti Asseri Heinämäen kanssa. "Pietun" nostoyritys jäi kuitenkin sen verran vaisuksi, että Heinämäki poimi pallon varmasti näppeihinsä. Heti perään Wegye Wegye prässäsi itselleen loistavan maalintekopaikan riistämällä pallon vierasjoukkueen Joona Lautamajalta, mutta "Watsenkin" karkumatka päättyi hieman heikohkoon viimeistely-yritykseen.

SJK tyytyi viimeisen puolituntisen aikana hakemaan kavennusmaalia hyvin pitkälti keskitysten ja pitkien ristipallojen kautta. Nämä kumminkin pystyi toisen peräkkäisen nollapelin pelannut Akatemian alakerta hoitamaan tyylikkäästi yhdessä erittäin hyvin ulkona maaliltaan pelanneen Antti Virosen johdolla. Vierailijan nostaessa väkeään kohti kotijoukkueen maalia alkoi Akatemiallekin avautua entistä enemmän paikkoja kolmannen maalin tekemiseen. Pariin kertaan oltiin lähellä kun pallon riiston jälkeen Akatemia eteni nopeasti vastustajan selustaan ja sieltä maalinedustalle. Ensimmäisellä kerralla Pietro Kytölaakso ei aivan saanut venytettyä jalkaansa palloon tyhjän SJK-maalin edessä ja toisella kerralla väliin ehti viimehetkellä vierasjoukkueen puolustaja.

Puoliajalla loukkaantuneen Henri Iivosen korvannut Benjamin Rintala oli pääosissa seuraavan tovin. Ensin "Benu" järjesteli kulmapotkun jälkitilanteessa Wegye Wegyelle puolittaisen läpiajon, mutta tällä kertaa pystyi SJK-veskari Heinämäki peittämään tilanteen hyvällä vastaantulollaan. Pari minuuttia myöhemmin "Benu" itse oli maalintekopaikoilla, mutta vierasjoukkueen puolustajasta kimmokkeen ottaneeseen Jaakko Juvilan keskitykseen ehti ennen Rintalaa Heinämäki ja sai pallon ohjattua kulmaksi.

Vartti ennen loppua ottelussa alkoi olla jo ratkaisun makua ilmassa, kun kotijoukkue avasi jälleen kerran maltilla SJK:n prässin. Pallo pelattiin Elias Mikkolan ja Miro Laxströmin kautta Matias Åbergille, joka kuljetti itsensä vastustajan muodon sisään ja vapautti suorastaan nerokkaalla ulkosyrjäsyötöllään hyvän pystyjuoksun tehneet Wegye Wegyen puhtaaseen läpiajoon puolesta kentästä. Kotijoukkueen harmiksi "Watsen" sijoitus kolahti kumminkin maalitolppaan ja SJK pysyi vielä ottelussa tuloksellisesti mukana. Vaan ei pitkään, sillä parin minuutin päästä, ottelun 78. minuutilla Akatemia ratkaisi ottelun lopullisesti. Hyvän prässin seurauksena keskikentän kunkkuna häärinyt Lenni Länsipää riisti pallon ja pelasi sen Benjamin Rintalalle. "Benun" syöttö löysi jälleen Wegye Wegyen ja tällä kertaa "Watse" ei enää erehtynyt, vaan tälläsi pallon rankkarialueen rajoilta SJK-maalin alanurkkaan ohi Heinämäen.

Viimeinen kymmenminuuttinen menikin sitten hieman pelailuksi ottelun jo ratkettua. Akatemia teki viimeisen kympin aikana neljä vaihtoa, kun kovasti uurastaneet Länsipää ja Wegye sekä selkävaivoista kärsinyt Elias Mikkola ja niin ikään loputtomasti kentällä juossut Axel Lindholm korvattiin Tino Hautamäellä, Nante Korkatilla, Kim Salosella sekä Akseli Mikkolalla. Vaihdot toivat hieman lisää tarpeessa ollutta energiaa varsinkin puolustuspelaamiseen ja sen avulla SJK pystyttiin pitämään poissa maalintekopaikoilta. Toki hyökkäämäänkin päästiin, mutta mitään huippuvaarallista ei saanut kotijoukkuekaan luotua. Lähimmäksi maalintekoa taisi päästä Tino Hautamäki, joka hyvän hyökkäyksen jälkeen pääsi kokeilemaan rankkarialueen rajan tuntumasta, mutta rämän ehti SJK-puolustaja peittämään.

Lopulta ottelun kestettyä 93 minuuttia ottelun hyvin tuominnut Ville Erkkilä päätti ottelun ja loppulukemiksi jäivät kotijoukkueelle selkeät 3-0.

- Toinen perättäinen voitto ja nollapeli lämmittää tietysti. Tehtiin tänään todella paljon hommia, osin vähän huolimattomuudenkin takia, mutta oltiin takuuvarmasti voiton arvoisia ja mielestäni parempi kentällä olleista joukkueista. SJK:lla taisi olla toisella jaksolla pari paikkaa ja ensimmäisellä vähän vähemmän, joten siihenkin pohjaten meille ansaittu voitto. Edelleen meillä jäi kyllä parannettavaa seuraaviin otteluihin, mutta taas lähtökohtiin nähden hienoa venymistä pelaajilta tänään, Lyyski summaa.

Loppua kohden lämpimässä säässä pelatussa ottelussa alkoi hieman näyttää siltä, että useammallakin pelaajalla molemmin puolin alkoi hieman painaa jaloissa. Varsinkin kotijoukkueella tuntui kramppeja saavan yksi jos toinenkin pelaaja.

- Me oltiin tänään siinä tilanteessa, että iso osa kentällä olleista pelaajista pelaa kahta sarjaa. Kentällä oli sekä loukkaantumisista kärsiviä että kärsineitä pelaajia ja sen päälle pari kaveria oli vielä aamulla vetänyt alle edustuksen treenit. Onhan se silloin selvää, että jossain vaiheessa alkaa vähän jaloissa painamaan. Ja pitää kuitenkin muistaa vielä se, että ei me missään nimessä helpolla päästy tänään, vaan jouduttiin kyllä tekemään tosissaan hommia tämänkin voiton eteen. SJK on hyvä joukkue, Lyyski kertoo.

Voitollaan Akatemia nousi tasaisessa sarjan keskikastissa neljänneksi ja tällä hetkellä alla on viisi tappiotonta ottelua. Tosin tämänhetkinen sarjataulukko ei ihan koko totuutta kerro, sillä suurin osa joukkueista on pelannut ottelun Akatemiaa vähemmän. Se ei kumminkaan heikennä mukavassa vireessä olevan Akatemian suoritusta millään tavoin.

- No joo, nyt ollaan pystytty pelaamaan ihan hyviä otteluita ja voittoja pitäisi olla enemmänkin plakkarissa. Me ollaan menty aika nuorella porukalla nyt jonkin aikaa, tänäänkin meillä oli kuusi B-junioria kentällä ja yksi juniori-iän ylittänyt kenttäpelaaja kerrallaan kentällä. Tässä on ringissä eteenpäin haluavia kavereita ja päivittäinen tekeminen on meillä sen mukaista, vaikka välillä peleihin kokoonpanon kerääminen on melkoista tilkkutäkin kasaamista. Ensi viikolla mennään Kristiinankaupunkiin, missä on tämän opetusmatkan seuraava pysäkki. Katsotaan mitä sinne saadaan revittyä mukaan, Lyyski päättää.

Akatemian kokoonpano:

Ville Seppä (46. Antti Vironen), Jaakko Juvila, Elias Mikkola (85. Akseli Mikkola), Miro Laxström, Matias Åberg, Lenni Länsipää (81. Tino Hautamäki), Axel Lindholm (85. Kim Salonen), Henri Iivonen (46. Benjamin Rintala), Johannes Moilanen, Wegye Wegye (81. Nante Korkatti), Pietro Kytölaakso.

KPV Akatemia - SJK j ti 9.8.2022 | Huippuhetket

3 – 0 (2–0)

1-0 10' Moilanen Johannes
2-0 29' Kytölaakso Pietro
3-0 78' Wegye Wegye


Tilastot

3 - 0

SJK-j
(2-0)
29'MaaliKytölaakso Pietro
78'MaaliWegye Wegye

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola