30
TOU
18.30
Edustusjoukkue, Miesten Ykkönen

PEPO - KPV   

Kimpinen UK N

Otteluraportti: PEPO – KPV

Lappeenrantaan lähdettiin asetelmissa, jossa vierasjoukkue KPV oli sarjataulukossa sijalla kahdeksan, ja PEPO taas majaili sarjajumbona. Tasainen ottelu päättyi lukemiin 1-1.

Viikko alkoi vierasottelulla, johon KPV koki pieniä muutoksia avauskokoonpanoon. Viime ottelussa kahden varoituksen kautta ulosajettu Marcello Beuker oli luonnollisesti ottelusta sivussa, ja toisaalta taas kokkolan oma poika Wegye Wegye otti paikan avauksesta.

Kyseessä oli KPV:n vuoden ensimmäinen ottelu luonnonnurmella, joka toi tietysti pienen lisämausteen peliin, kun pallo käyttäytyykin alustalla hieman eri tavalla.

Ottelu alussa ei vaarallisempia paikkoja nähty. 7. peliminuutilla PEPO pääsi kyllä hieman hääräämään KPV:n rangaistusalueella, ja sai oivasta paikasta vedon aikaan, mutta tiellä seisoi Sergey Lazarev.

Pallo-Veikoilta nähtiin pari hyvää kuviota, jotka syntyivät lähinnä kulmapotkuista, sekä Harri Heiermannin määrätietoisesta pallonriistosta keskialueella, mutta tilanteista syntyneet vedot eivät päätyneet kohti maalia.

Paikkoja nähtiin puolin ja toisin, mutta todellisia vaaranpaikkoja ei niinkään... ennen 40. peliminuuttia.

Jälleen yksi kulmapotku KPV:lle, ja sitä antamaan tietysti kapteeni Sebastian Mannström. Aiemmin toistunut, ja lähellä onnistumista käynyt kuvio päätettiin ottaa uudestaan käytäntöön. Mannström tiputtaa pallon Kyle Curingalle boksin laitamille, josta miehen vasuri laulaa ja lataa loistavan laukauksen oikealle maalin keskiosaan. Taululle 0-1.

Tasainen puoliaika saa vielä loppuun pöhinää kummassakin päässä. Ensin Curingan loistava keskitys Julius Järviselle takatolpan tuntumaan, joka jää vain pienestä kiinni.

Vielä loppuun PEPO:n Sukunda löytää Irfan Sadikin KPV:n boksista, ja mies pääsee yllättämään lataamalla matalan vedon tolppaan. Tämän jälkeen tilanteesta meinaa pomppia lappeenrantalaisille vielä toinen laatupaikka, mutta KPV säästyy ja päsee tauolle johtoasemassa.

Tasainen puoliaika. Kummaltakin joukkueelta repaleinen syöttöpeli ja lukuisat virheet olivat isona teemana. KPV halusi maalia hitusen enemmän ja oli kotijoukkuetta nälkäisempi.

Toisella puoliajalla paikkoja nähtiin puolin ja toisin. KPV kohensi pallollista peliään helpoilla syötöillä, ja oli näin tilastojen valossa PEPO:a parempi.

Vaaraa KPV:n puolustukselle tuotti jatkuvasti juoksuvoimainen Arttu Kotanen, joka pääsi mm. 59. peliminuutilla etenemään vahvasti kohti Vihreän maalia. Lazarev lukee tilanteen ja tulee hyvin vastaan, pelastaen Kokkolan tasoitusosumalta.

Kun pelikellossa oli noin tunti, joutui Kyle Curinga blokkaamaan vedon päätyrajasta yli. Näin PEPO sai ottelun ensimmäisen kulman, jonka Samu Suoraniemi asteli antamaan. Maalin perukoille pallon tilanteesta puski Irfan Sadik, joka on vastannut PEPO:n kauden jokaisesta osumasta tähän asti.

78. Peliminuutilla PEPO pääsi painamaan Suoraniemen johdolla erittäin vaaralliseen nopeaan hyökkäykseen. Tulinen veto, johon Lazarev sai juuri ja juuri sormiaan väliin. Ei maalia.

Ottelun loppuun nähtiin vierasjoukkueelta kolme vaihtoa. Wegye Wegyen tilalle, vihdoin ja viimein, Sampo Rintala, joka kuitenkin otti osumaa, vaihtuen parin minuutin kuluttua Roni Pietsaloon. Lopussa vielä vahvasti suorittanut Julius Järvinen sai tilalleen Joonas Paanasen.

Tasainen ottelun, josta lopputuloksen voisi sanoa olevan oikeutettu. Paljon puolittaisia paikkoja, mutta viimeistely ontui jälleen. Piste kotiin tuomisena Lappeenrannasta.


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola