Esittely
Ottelutilastot
KPV Akatemia - JBK
2019 - Akatemia - Harjoitusottelut 2019
Klo 19:30 Kipparihalli
22
Maa

Akatemialla tiukka maaliskuu


Akatemia jatkaa valmistautumistaan tulevaan jalkapallokauteen haastamalla perjantaina harjoitusottelussa II-divisioonassa pelaavan Pietarsaaren JBK:n. Ottelu on aktiivisesti harjoitelleelle joukkueelle jo kolmas maaliskuun aikana. Maaliskuun neljäs harjoitusottelu otellaankin sitten 30. päivä, jolloin vastaan asettuu sarjanousija NIK.

Maaliskuun ensimmäisessä harjoitusottelussa kaatui paikallisvastustaja KPS selvin 5-0 -lukemin. Laajalla materiaalilla koko ottelun liikkunut Akatemia oli ainakin vielä tällä hetkellä "Kopsia" edellä pelin jokaisella osa-alueella. Tuossa ottelussa maalien makuun pääsivät Kur Kurluar, Jouni Ahvenkoski, Oskari Saviranta sekä kaksi viimeistä maalia viimeistellyt Sampo Rintala.

KPS -ottelussa kentällä nähtiin hieman kokeellinen nippu pelaajia, sillä useampaa pelaajaa kokeiltiin hieman normaalista poikkeavilla pelipaikoilla ja avauskokoonpanossa annettiin näytönpaikkoja hyvin talven aikana harjoitelleille pelaajille. Se kannatti, sillä usea pelaaja antoi tässäkin ottelussa hyvät näytöt osaamisestaan pelitilanteissa ja jätti valmennusjohdolle paljonkin pohdittavaa peluuttamisen suhteen. Ja hyvä niin.

Lauantaina 16.3. Akatemia kohtasi tulevan vastustajansa, JBK:n, Pietarsaaressa pelatussa ottelussa. Tasainen ja hyvävauhtinen ottelu päättyi pietarsaarelaisten 1-0 -voittoon. Ottelun ratkaisun ampui kokkolalaisillekin tuttu pelaaja, kun Washilly Tshibasu pisti pallon Akatemian maaliin ottelun 89. minuutilla. Akatemian nuori joukkue osoitti tuossakin ottelussa sen, että se pystyy kamppailemaan tasapäisesti sarjatasoa ylempänä pelaavaa joukkuetta vastaan niin fyysisesti kuin teknisestikin. Useista poissaoloista huolimatta Akatemia oystyi pelaamaan varsin tasapainoisen ja nousujohteisen ottelun.

Ottelun alussa pienen tunnustelun jälkeen Akatemialle aukesi kaksi erinomaista maalintekopaikkaakin ja paremmalla tuurilla Akatemia olisi voinut 15 minuutin kohdalla johtaa parillakin maalilla. Ensimmäisen puoliajan loppua kohden kotijoukkue JBK pääsi hieman enemmän niskan päälle ja pystyi luomaan muutaman vaarallisen tilanteen, jotka kumminkin maalilla pelannut Riku Lelo Lun Koka selvitti komeilla torjunnoillaan.

Ottelun toinen jakso oli Akatemialta parempi kuin ensimmäinen. Pienillä säädöillä kenttäryhmitykseen saatiin prässipelaamista hieman yhtenäisemmäksi ja joukkuepelaamista tiiviimmäksi, jonka avulla Akatemia pääsi useampaankin kertaan iskemään vaarallisesti pallonriiston jälkeen. Toisen jakson parhaimmat maalipaikat Akatemian pelaajista siunaantuivat Kur Kurluarille, Sampo Rintalalle, Wegye Wegyelle sekä Noa Lehtoselle. Kur ei aivan yltänyt palloon tyhjän maalin edessä, Sampon läpiajon torjui JBK-veskari, "Watsen" rynnistys päättyi niin ikään kulmaksi ja Noan pusku kulmapotkusta päätyi kahden tolpan kautta kotijoukkueen purkuun.

JBK iski sitten viimeisellä mahdollisella hetkellä, kun hieman löysästi puolustanut Akatemia antoi Tshibasulle mahdollisuuden ampua pallon kymmenestä metristä komeasti takanurkkaan.

Tulevana perjantaina Akatemia pääsee jälleen testaamaan osaamistaan JBK:ta vastaan. Tämäkin on nuorelle joukkueelle erinomainen mahdollisuus ottaa kehitysaskeleita yhdessä.


KPV Akatemia vs JBK, perjantaina klo 19:30. Ottelu pelataan Kippari Hallissa.

Tervetuloa!


Akatemia kaatoi JBK:n


Akatemia kohtasi perjantai-iltana naapurikaupungista Pietarsaaresta Kokkolaan saapuneen JBK:n. Sarjatasoa ylempänä pelaava pietarsaarelaisnippu joutui poistumaan Kippari Hallista tappio niskassaan, sillä Akatemia voitti ottelun hyvän esityksen jälkeen luvuin 3-1 (2-1).

Akatemialla oli mukana kokoonpanossaan kolme pelaajaa edustusjoukkueesta. Timo Rauhala, Patrik Poutiainen sekä Benno Hanslian vetivät jokainen peipaitaa päällensä ensimmäistä kertaa sitten viime kauden jälkeen. Hanslianin kohdalla tauko on ollut vielä pidempi. Jokainen heistä pelasi hyvällä asenteella joukkueen eteen uhrautuen. Ikävä kyllä polvivaivoista toipumassa olevasta kolmikosta Poutiainen jouduttiin vaihtamaan pois jo ensimmäisen jakson puolivälin jälkeen, kun polvi kipeytyi uudelleen.

Ottelun alkutahdit määräsi hyvällä rytmillä otteluun lähtenyt Akatemia. JBK:lla oli suuria vaikeuksia päästä pois omalta alueeltaan kontrolloidusti. Akatemia liikutti palloa aktiivisesti ja varsinkin oikealta laidalta päästiin useammankin kerran hyökkäämään vaarallisesti kohti JBK:n maalia. Ensimmäistä maaliakaan ei tarvinnut kovin pitkään odotella, sillä viiden minuutin pelin jälkeen kolahti ensimmäisen kerran. Akatemia riisti keskialueella pallon ja Axel Lindholm avasi pelin vasemmalle, mistä Aleksi Seppälä pelasi pallon ensimmäisellä kosketuksella Sampo Rintalalle JBK:n puolustuslinjan selustaan. Rintala pääsi puolittaiseen läpiajoon ja JBK:n puolustajan estelyistä huolimatta laukoi pallon takanurkkaan,

Maalin jälkeen ote siirtyi entistä vahvemmin Akaremialle, eikä vierasjoukkue JBK oikein kyennyt luomaan minkäänlaista uhkaa Akatemian puolustukselle. Hanakasti vastustajaan kiinni iskenyt Akatemia sai monta pallonriitoa jo syvällä JBK:n alueella ja pääsi näin kontraamaan jo aikaisessa vaiheessa.

Seuraava maali syntyi reilun parinkymmenen minuutin pelin jälkeen. Oikealla laidalla pelannut Benno Hanslian pääsi murtautumaan vastustajan rangaistusalueelle hyvän Poutiaisen esityön jälkeen. Hanslian siirsi pelivälineen maalinedustalla vapaana olleelle Wegye Wegyelle, jolla oli helppo työ siirtää pallo tyhjään maaliin ja lukemiksi 2-0.

Kaiken kaikkiaan Akatemialla oli ensimmäisen puolen tunnin aikana monta hyvää maalintekopaikkaa, joista suurin osa oli myös tulosta hyvästä pallon liikuttamisesta. Jakson loppua kohti myös JBK pääsi hieman enemmän mukaan peliin ja pystyi luomaan painetta Akatemian päätyyn. Vierasjoukkue pystyikin kaventamaan ottelun tilanteeksi 2-1 oikeastaan ensimmäisestä maalipaikastaaan. Akatemia menetti pallon hieman turhaan keskialueella ja JBK:n laitahyökkääjä pelattiin läpiajoon. Läpiajoa seurasi komea nosto yli maalissa hyvin pelanneen Otto Puran ja näin taukotilanteeksi 2-1.

Toiseln puoliajan alku oli Akatemialle hieman haastavampi sillä JBK aktivoitui huomattavasti varsinkin prässipelaamisessa. Toisaalta Akatemian oma pelaaminen oli hieman kadoksissa ja lievä hätäily pelinavaamisessa aiheutti ongelmia. JBK saikin luotua muutaman puolittaisen maalintekopaikan Akatemian päätyyn, mutta kotijoukkue kesti nämä muutaman hyvän torjunnan tehneen Puran johdolla.

Ottelun lopullinen ratkaisu syntyi hieman ennen tunnin täyttymistä. Aktiivisesti peliin osallistunut Benno Hanslian sai pallon laidallaan, leikkasi keskeen ja vapautti oikea-aikaisen pystyjuoksun tehneen Wegye Wegyen läpiajoon. HIeman pieneen kulmaan ajautunut "Watse" täräytti pallon aivan maalin takatolpan juureen, eikä JBK-veskarilla ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia torjua laukausta.

Lopussa Akatemia pääsi jälleen pelin rytmiin kiinni ja pystyi pitämään JBK:n poissa vaarallisilta maalintekopaikoilta. Myös lisämaaleihin oli omat paikkansa, mutta tällä kertaa enempää maaleja ei ottelussa nähty. Aktiivisesti pelannut Akatemia sai pelaajavaihdoillaan tarpeeksi tuoreita jalkoja kentälle ja pystyi todellakin haastamaan sarjatasoa ylempänä pelaavan vastustajansa niin fyysisesti kuin teknisestikin. Jokainen kentällä ollut pelaaja teki sitoutuneesti töitä joukkueen eteen ja vaihdosta kentälle tulleet pelaajat toivat jokainen oman lisänsä pelaamiseen.

Aktiivisesti läpi talven harjoitellut Akatemia jaksoi liikkua ja tehdä töitä koko 94 minuuttia kestäneen ottelun läpi, osalla pelaajista juoksumäärät nousivat varmasti ihan kansainväliselle tasolle. Tästä huolimatta tuntui että sarjatasoa ylempänä pelannut vastustaja oli nimenomaan se joukkue, jolta loppui bensa ottelun tuoksinnassa. Kuitenkaan tästäkään ottelusta ei saa ainoatakaan sarjapistettä ensi kesälle, eli työt jatkuvat normaalisti.

Akatemian seuraava ottelu on jo oven takana, sillä lauantaina 30.3 Kokkolaan saapuu III-divariin noussut NIK.



Ei liveseurantaa



   

   

   

   
Tilastot
Akatemia 3 - 1
(2 - 0)
JBK
6' Maali Rintala Sampo

36' Maali Wegye Wegye

65' Maali Wegye Wegye
Lisää uutisia
Kokkolan Pallo-Veikot
«  Toukokuu   »
Ma Ti Ke To Pe La Su
12345
6789101112
13141516171819
20212223242526
2728293031
 
Kategoriat