30
MAA
18.10
Akatemia, Harjoitusottelut 2019

KPV Akatemia - NIK  4 - 0

Kipparihalli

Akatemia voittoon

Akatemia kohtasi lauantaina Kippari Hallissa III-divisioonaan täksi kaudeksi nousseen NIK:n. Kovasti kokoonpanoaan rukannut ja kierrätystä tehnyt Akatemia voitti ottelun lukemin 4-0. Ottelu oli Akatemialle jo kolmas viikon sisään, joten oli varsin luonnollista että kokoonpanoon tuli jälleen paljon muutoksia keskiviikon GBK-ottelun jäljiltä.

Vaan eipä ollut kokoonpanon kasaaminen helppoa vieraaksi saapuneella NIK:llakaan, mukaan vastustaja oli saanut tasan 11 pelaajaa sekä vaihtopenkille jo herrasmiehen ikään ehtineen II-valmentajan. Siitä huolimatta vierailija pystyi painostamaan Akatemiaa ensimmäisten minuuttien ajan. Aiemmista otteluista poiketen alku ei ollut Akatemian vahvaa rynnistystä, vaan hieman huolimattomasti ja ilman selkeää ajatusta ottelun aloittanut Akatemia ei saanut oikein omaa peliä käyntiin ja todella usein pallolliset ratkaisut eivät olleet parhaita mahdollisia. Ottelun edetessä ja maalihanojen auetessa tämä muuttui huomattavasti.

Ottelun ensimmäisen maalin iski Akatemian riveihin paluun tehnyt Kim Palosaari. Akatemialle tuomittin vapaapotku keskiviivan tuntumasta ja hyvin tilanteen lukenut Jouni Ahvenkoski vapautti nopeasti pelatulla pitkällä syötöllä Palosaaren läpiajoon. "Kimi" kiersi vastaan rynnänneen NIK-vahti Walter Sjöblomin ja sijoitti pallon tyhjään maaliin.

Ensimmäisen maalin jälkeen Akatemian pelaaminen hieman selkeytyi ja palloa pystyttiin pitämään välillä pitkiäkin jaksoja. Laidoilla pelanneet Emil Uski, Atte Rönkä, Oskari Ojala sekä Valtteri Palosaari olivat sopivan aktiivisia ja tekivät hurjan määrän töitä puolustussuuntaan ja osaltaan vaikeuttivat vastustajan pelaamista. Pallollisessa pelaamisessa puolestaan oli havaittavissa selkeää rauhallisuutta avausmaalin jälkeen.

Illan toinen osuma oli eittämättä ottelun komein. Pallloa nätisti liikuttanut Akatemia leipoi pallon NIK:n maaliin nätin kuvion päätteeksi. Maalivahti Riku Lelo Lun Koka avasi lyhyellä ja topparipari Joni Appelgren - Oskar Ylimäki pelasi sen edelleen vasemman laidan kautta keskustaan mistä hyvän pystyjuoksun tehnyt Wegye Wegye pelattiin läpiajoon. Läpiajon pätteeksi "Watse" sijoitti pallon NIK:n maaliin toistamiseen.

Vielä ennen taukoa Akatemialla oli useampikin paikka lisämaaleihin. Joiuni Ahvenkoski pääsi hyvän prässipelaamisen jälkeen vapaaseen maalipaikkaan, mutta tällä kertaa Sjöblom esitti komean torjunnan. Akatemian ilmavoimien ykkösmies Oskar Ylimäki puolestaan pääsi vapaasti puskemaan Oskari Ojalan hyvästä kulmapotkusta, mutta pallo meni hieman ohi maalin. Ahvenkoskelle avautui vielä toinenkin paikka, mutta laukaus rankkarialueen rajoilta nousi reilusti yli vastustajan maalin.

Ottelun toinen puolikas oli Akatemian selkeää hallintaa. Pelaaminen oli huomattavasti ensimmäistä jaksoa rauhallisempaa ja puolustuspelissäkin oltiin enemmän "asialla" kuin ensimmäisellä jaksolla. Hyökkäyspelaamisessa nelikko Kim Palosaari, Wegye Wegye, Valtteri Palosaari sekä puoliajalla kentälle tullut Sampo Rintala aiheuttivat jatkuvasti ongelmia NIK:n puolustukselle. Niin ikään puoliajalla kentälle tullut Oskari Saviranta puolestaan toi keskialueelle ison määrän rauhallisuutta ja liikutti palloa järkevästi.

Akatemian kolmas osuma oli toisinto ensimmäisestä, Kim Palosaari pelattiin läpiajoon ja tälläkin kertaa pallo löytyi nopeasti NIK:n maalista. Tällä kertaa esityön maaliin tekivät Sampo Rintala sekä Wegye Wegye. Ja "Kimin" ensiesiintymisen Akatemian riveissä täydensi Palosaaren illan kolmas osuma hetkeä myöhemmin. Wegye Wegye taisteli pallon hienosti itselleen voittamalla vastustajan juoksukilpailussa sekä lyhyessä pystypainissa. Tämän jälkeen "Watse" tarjoili pallon rankkarialueella päivystäneelle Palosaarelle, joka sijoitti pallon toisella kosketuksellaan NIK-veskarin selän taakse ja loppulukemiksi 4-0.

Ottelu oli siis Akatemialle kolmas viikon sisään ja se hieman näkyi joidenkin pelaajien otteissa. Otteluruuhkan aikana harjoittelusta ei ole juurikaan tingitty, vaan lujaa on menty koko talven ajan. Pikkuhiljaa Akatemia alkaa olla siinä tilanteessa että edessä on enää hienosäätöä ennen huhtikuun lopussa alkavaa sarjaa. Tässäkin ottelussa saatiin tärkeitä minuutteja pelaajille, jotka ovat talven aikana pelanneet hieman vähemmän. Ja toisaalta sairastumisista ja loukkaantumisista toipuneita pelaajia saatiin mukaan takaisin kokoonpanoon. Samaan hengenvetoon on myös nostettava esille vastustajaksi saapuneen NIK:n työmoraali, sillä joukkue ei varsinaisesti luovuttanut missään vaiheessa ja jaksoi pelata koko ottelun ilman ensimmäistäkään vaihtoa.

Akatemian kausi jatkuu normaalisti harjoittelun merkeissä ja tavoitteena on saada ainakin yksi harjoitusottelu pelattua vielä ennen sarja-avausta.

Tilastot

4 - 0

NIK
(2-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola