11
TOU
19.00
Akatemia, KP:n ja Vaasan piirin kolmonen

KPV Akatemia - SIF  1 - 0

Santahaka (tekonurmi), Kokkola

Viime hetken voittomaali Akatemialle

Akatemia sai kuin saikin puristettua lievän pallonhallintansa voitoksi miesten kolmosessa perjantaina. Vastustaja SIF kaatui lopulta 1-0 Akatemian vaihtomiesten Matias Kentalan, Mikko Laitalan ja Matt Mendyn juoniessa pallon sisään vain minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Viimeisenä palloon tuikkasi Mendy.

Juuri vaihtomiehissä joukkueiden ero tulikin lopulta esille. Akatemian viisi vaihtoa toivat aina tuoreita jalkoja ja jotain uutta hyvää joukkueen tekemiseen. Paras esimerkki illan onnistuneista vaihdoista oli Joni Appelgrenin vaihto Oskari Savirannan tilalle pelin 82.minuutilla. Appelgren siirtyi toppariksi ja Matt Mendy nousi keskikentälle ja lopulta ottelun ratkaisijaksi.

Jo avausjaksolla Akatemialla oli muutama hyvä maalipaikka, mutta Joona Lindbergin tolppalaukausta lähemmäs maalia ei päästy. Sundom pyrki terävillä vastaiskuilla Riku Lelo Lunkokan maalille, mutta yhtään kunnon tekopaikkaa vieraat eivät saaneet.

Toisella jaksolla Akatemialla oli muutama hyvä aihio maaliksi, mutta niin vain verkko pysyi koskemattomana aina Mendyn maaliin asti. Vain pari minuuttia ennen Akatemian osumaa Sundomilla oli huippupaikka. Pallo sijoitettiin kuitenkin takatolpalta metrin ohi, vaikka lääniä olisi ollut puolen maalin verran.

Ottelu oli varsin rikkonainen. SIF yritti vanhasta muistista horjuttaa Akatemian nuorta porukkaa repimisillä ja kokeneempien sarjajyrien tempuilla. Pari vuotta sitten tuo vielä onnistui, mutta nyt ei enää. SIF sai kerättyä viisi varoitusta ja Akatemia kolme.

Kauden neljäs peli onkin jo vieraspeli, kun Akatemia matkaa viikon päästä Vaasaan Elisa stadionille VPS-j:n vieraaksi.

 

Aram Hasanzada ja Teemu Mäki ottivat pelituntumaa Akatemian riveissä. Teemu pelasi ottelun puoliksi Matt Mendyn kanssa ja Aram reilun tunnin ajan.  

Tilastot

1 - 0

SIF
(0-0)

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola