#HyväVeikkoEiKiusaa oli menestys
Julkaistu: 14.08.2022 12.01

#HyväVeikkoEiKiusaa oli menestys

CABB Kokkolan ja KPV:n järjestämä #HyväVeikkoEiKiusaa -tapahtuma oli kaikin puolin menestys. Ulkoilmatapahtumaa uhanneesta sateesta ja konsertin aikana alkaneesta sateesta huolimatta tapahtuma veti konserttialueelle 1400 katsojaa, joista hyvin moni jäi myös edustuksen otteluun, sillä KPV - PK-35 -ottelu keräsi kauden ennätysyleisön 1564 katsojaa. Yhteistyökumppaneiden avulla peli oli ilmainen hyvästä futiksesta kiinnostuneille.

#HyväVeikkoEiKiusaa -tapahtumassa esiintyi aluksi edelleen nouseva kokkolalainen rap-artistiryhmä Rappänä, joka jossain vaiheessa esiintymistään totesi nuorelle yleisölle, että "me aloitettiin silloin, kun teidän mummot oli nuoria". Illan toinen esiintyjä oli koko kansan suosikki Jukka Poika, joka ryhmineen oli lähtenyt aamulla viideltä Hangosta kohti Kokkolaa. Yhtyettä odotti myöhemmin illalla toinen keikka Kauhavalla.

Tapahtumassa saattoi antaa tukea myös nenäpäivän valtakunnalliseen keräykseen QR-koodeilla varustetuista pisteistä, sekä syödä ilmaista makkaraa ja juoda ilmaista limonaadia.

Tapahtuman juontajana toimi Niko-Joonas Tuominen. Haastateltavina kävivät CABB Kokkolan toimitusjohtaja Ari Venninen sekä KPV:n edustuksen nuoret pelaajat Joonas Paananen ja Sampo Rintala.

Tapahtuman mahdollisti CABB Kokkola sekä yhteistyökumppaneina myös Kokkolan kaupunki ja kuljetusliike Lindgren.

Kuvat puhukoot puolestaan.

#HyväVeikkoEiKiusaa

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola