"Tuska jalostaa?"

”Tötsämiehen” raportti KPV T06:n Laura Kalmari -turnauksesta

Osa 2: ”Tuska jalostaa?”.

Toinen peli, pakkovoitto. Lohkossamme PaRi oli ensimmäisessä ottelussa kaatanut aamuvastustajamme PePo/IPS yj:n selkeästi. Vain kolme pistettä on meille aamupelistä tarpeeksi. Haluamme kahden joukkoon lohkostamme. Haluamme kuulua sinne, Suomen kahdeksan parhaan joukkoon. Kuulummeko?

Olen heti herätessäni täynnä uskoa, että voimme voittaa, mikäli pelimme taso säilyy ja pystymme saamaan aikaan saman latauksen kuin eilen. Vaikeammalta tuntuu etukäteen ottaa pisteitä iltapelissä rakkaalta ”yhteistyöjoukkueeltamme” PaRi:lta. He ovat omissa papereissani mahdollinen, jopa todennäköinen mitalijoukkue.

Aamu sujuu hyvin, samoin lämmittely. Joukkue vaikuttaa jopa latautuneemmalta ja keskittyneemmältä kuin eilen, voitontahtoiselta. Ennen alkuvihellystä joudumme vaihtamaan yhden avauskokoonpanon pelaajan, maalivahti aristelee polveaan ja saa siihen tuen vasta juuri ennen alkuvihellystä. Tämä ei kuitenkaan näytä joukkuetta hermostuttavan. Pelataan oma peli, omalla tasolla, voitetaan!

Ei pelata. Ei voiteta. Hävitään 6-0. Jokainen alisuoriutuu.

Jalkapallo koostuu pienistä hetkistä ja tilanteista, joilla on taipumus kertautua ja muuttua suuremmiksi. Edellinen vastustajamme lähinnä puolusti ja vastahyökkäsi. PePo/IPS pelaa meidän aseillamme. He saavat heti kärkeen pallonhallinnan. He ovat iholla, me annamme tilaa. Eilen voitimme lähes jokaisen kaksinkamppailun, tänään häviämme niistä valtaosan. Meille tulee helppoja harhasyöttöjä. Pelaajamme käyvät varovaisiksi, miettiväisiksi. Toiminta ei tule selkäytimestä. Olemme myöhässä. Vastustaja on ensin jokaisessa kakkospallossa. Pakittelemme, emme puolusta eteenpäin.

Päästämme kuusi maalia. Kuusi! Helppoja, turhia maaleja.

Näinkö huonoja olemme?

Emme ole.

Mattias sanoo jo Stadionilla tavaroita kerätessämme minulle: ”Tämä on nyt unohdettu ja lähdemme illalla voittamaan PaRi:a.” Nyökyttelen ja myötäilen. En usko sanaakaan. En sillä hetkellä.

Käyn tunnin kävelyllä. Sinä aikana mielessä alkaa olla jo muutakin kuin oma ja joukkueen epäonnistuminen. Mattias on valmistellut palaveria. Palaverissa usko voittoon syttyy. Ainakin minuun, luulen, että pelaajiinkin.

Joukkue lähtee stadionille näyttämään, että pystyy pelaamaan hyvän pelin Suomen huipputason joukkuetta vastaan, joukkuetta, jonka kaatamiseen tasomme ei ole aiemmin riittänyt.

Maalivahti ei pysty pelaamaan, kenttäpelaajista löytyy korvaava sankari. Maalitykki ei ole toipunut jalkavammastaan pelikuntoon. Romahtaako pelimme taas?

Ei romahda. Jokainen antaa kaikkensa kentälle. Joukkue pelaa taas itsevarmasti ja rohkeasti, puolustaen erinomaisesti. KPV voittaa 1-0, mielestäni ansaitusti. Ottelun voi katsoa Spiideosta ja muodostaa mielipiteensä:

https://play.spiideo.com/games/3715d257-e599-4185-8e2e-1bf84be1c1c4

Alkulohkomme pisteet ovat neljä kolmesta pelistä. Putoamme lohkon kolmosena pelaamaan sijoista 9-16. Pettymys, mutta mielestäni emme ansainneet enempää tällä kertaa.

Huiput ja huippujoukkueet tunnistaa myös tasaisuudesta. KPV T06 ole huippujoukkue. Vielä. Sen pelaajista voi tulla sellainen. He voivat oppia toimimaan paremmin myös silloin, kun kohdataan vaikeuksia ja yllätyksiä, kun oma ja joukkueen peli ei tahdo sujua.

Jos mahdollisimman moni tästä ja seuraavasta ikäluokasta jatkaa pelaajauraansa B-ikäluokkaan ja sen läpi, tuloksena voi olla jotain huikeaa.

Kaikesta voi oppia. Joskus pitää käydä pohjalla, että tietää, ettei halua sinne enää. Tuska voi jalostaa.