SOPIMUSUUTISIA: Heiermann, Mannström ja Kinnunen
Julkaistu: 12.11.2019 00.00

SOPIMUSUUTISIA: Heiermann, Mannström ja Kinnunen

KPV on solminut jatkosopimukset Juri Kinnusen, sekä kokkolalaisten Sebastian Mannströmin ja Harri Heiermannin kanssa.


Kokkolassa erittäin tuttu KPV-kasvatti Harri Heiermann on pelannut edustusjoukkueessa aina Kakkosesta Veikkausliigaan asti. Useaa pelipaikkaa uransa aikana pelannut Heiermann on löytänyt paikkansa keskikentän keskustassa. Lupaavasti alkuvuodesta kauden startannut Heiermann iski myös keväällä seuralle historiallisen maalin, nimittäin ensimmäisen Veikkausliigassa lähes kolmeenkymmeneen vuoteen. Tulevaa kautta mies odottaa 1+1 vuotinen sopimus kourassa.

"Kyseessä on ammattilaissopimus, että pystyn panostamaan jalkapalloon täysillä. Olen siitä kiitollinen." Heiermann kertoo.

"Aika vähän sain loppujen lopuksi peliaikaa, kun kesä meni miten meni. Loppukaudesta pääsin takaisin tositoimiin, mutta kaiken kaikkiaan oli todella opettavainen kausi. Uudella innolla uuteen kauteen" jatkaa Heiermann.


Laitapuolustajana sen sijaan paikkansa vakiinnuttaneella Juri Kinnusella on liigakenttien lisäksi takanaan myös huikeat 185 ottelua Ykkösessä. Meriitteihin kuuluu myös 22 ottelua Suomen poikamaajoukkueissa. Veikkausliigan karsintaotteluissa Kinnunen on ollut mukana jo kolmeen otteeseen, kolmena perättäisenä vuonna. Syksyllä 2017 Kinnunen kuului vakioavaukseen TPS:n noustessa Veikkausliigaan, ja vuotta myöhemmin hän siirtyi Kokkolaan KPV:n puolestaan noustessa karsintojen kautta.

"Olen siinä iässä että tahdon kovasti joukkueena voittaa jotain ja saavuttaa nousun. KPV antoi minulle sellaiset merkit että nyt tehdään hommia täysiä, ja tahdon olla mukana tekemässä siitä Veikkausliiga-seuraa. On tavoitteita ja nyt treenataan kovaa. Nousu on nyt ainoa tavoite itselläni, sekä tietysti joukkueellakin, ja se on se minkä takia tänne tahdoin jäädä."

Juri Kinnusen sopimus on 1+1 vuotinen.


Sebastian Mannström saapui vahvistamaan kotikaupunkinsa joukkuetta viime vuoden syksynä Saksan Stuttgarter Kickersistä, ja olikin joukkueessa tärkeässä roolissa koko syksyn. Veikkausliigasta kokemusta löytyy runsaasti, sillä kuluneen kauden alussa pamahti rikki 200-ottelun rajapyykki Suomen pääsarjatasolla. Ykkösessä otteluita on takana kolmetoista. Vyöltä löytyy myös A-maaotteluita viisi, joiden lisäksi lukuisia juniorimaaotteluita.

"Kauden jälkeen piti vähän istua alas ja miettiä mitä haluan tehdä. Aloimme puhumaan ensi vuodesta ja kyllä halu jatkaa sopimusta oli molemminpuolinen, joten päätös oli loppujen lopuksi helppo tehdä." Mannström sanoo, "Syksyllä 2018 kun tänne tulin, oli tavoitteena nousta Veikkausliigaan, ja nyt vain aloitetaan alusta ja tehdään se uudestaan."

Mannströmin kanssa solmittu sopimus kattaa kaudet 2020 ja 2021.


Katso video lehdistötilaisuudesta, jossa kyseinen kolmikko kommentoi ajatuksiaan sopimuksesta:

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola