Kokkola Cup 2019 Pronssia!
Julkaistu: 21.07.2019 00.00

Kokkola Cup 2019 Pronssia!

T05 pelasi joukkueena hienon turnauksen, joka päättyi rangaistuspotkukisan jännittävien vaiheiden jälkeen pronssimitalit kaulalla. Välillä oltiin parempia ja voitettiin, mutta myös hävittiin tällä kertaa paremmin pelanneille. Ensimmäisessä pelissä KPV T06 antoi hyvällä liikkeellään täyden vastuksen. Ensimmäinen peli oli nimensä veroinen, voitto oli niukka, eikä lopputulosta osannut tietää ennen loppuvihellystä. Päivän toinen peli TP-47 vastaan peli oli selvemmin meidän hallinnassa. Paikoista myös pallot saatiin maaliin ja päästiin pelaamaan turvallisemmin johtoasemassa. Toisen päivän ensimmäinen vastus HJS oli tuttu joukkue SHA reissuilta Eerikkilästä. Vaikka heidän pelaajarinkinsä on niistä ajoista ehkä kaventunut, ei pelitapa vaikuttanut muuttuneet paljoa. Viimeksi pelattiin pikkukentällä ja tilanne siten uusi. Lopulta meistä ei ollut vastusta heille, vaikka valmennuksen peluutuskin jätti alkuun jossittelun varaa ja peliä jouduttiin tahkoamaan takaa-ajoasemassa. Toinen puoliaika oli maaliton ja meiltä parempaa peliä. Päivän toiseen peliin toivoimme T06n väsyttäneen vastustajaa, mutta se oli turha toivo. Hyvällä sykkeellä HBK pelasi ja teki tarvittavat maalit pelin voittamiseen. Vaikka paremmin pelannut joukkue voitti, jäi peliin kuitenkin jossiteltavaa. Myös meidän hyökkäyspään tilanteissa pallo olisi voinut mennä pallon verran tolpan tai riman sisäpuolelle, jolloin peli ei olisi ollut niinkään selvä.

Lohko 3. ja 4. pelasivat kaksi kertaa peräkkäin ja pronssiottelu oli selvä ennen ensimmäistä kohtaamista Ropsin kanssa. Pelasimme siis kenraaliharjoituksen Ropsia vastaan ennen pronssiottelua. Jälkikäteen ajatellen näytimme korttimme vähän turhan aikaisin, kun voitimme ensimmäisen kohtaamisen tiukan pelin jälkeen kuitenkin selvästi. Viimeisessä pelissä vastustaja oli selkeästi hereillä ja terävämpänä. Kaiken kaikkiaan pelit kehittyivät nousujohteisesti loppua kohden pronssipeliä lukuun ottamatta, jossa uupahtaminen oli koitua kohtaloksi ja Rops päästettiin kahden maalin johtoasemasta tasoihin, toinen maaleista tuli erikoistilanteesta. Pallo veti pelaajia magneetin lailla ja tyhjäksi jääneet tilat kentällä vastustaja sitten hyödynsi tehokkaasti. Ne asiat, joita oli peliin painotettu onneksi kuitenkin toivat riittävän määrän maaleja – laukauksia maalia kohti. Muutama veto pienten pallonhallinta jaksojen jälkeen ja kaksi maalia, joiden turvin rankkareille.

Joukkueella oli etenkin turnauksen alussa laaja rinki käytettävissä pelaajia, joita kaikkia tarvittiin turnauksen aikana. Kentät ja sää oli samat kaikille ja ne myös vaativat veronsa päivien aikana. Joukkuetta oli motivoitu turnaukseen ennen turnausta pidetyssä joukkuepalaverissa kannustaen yrittämään, uskaltamaan haastaa, uskaltamaan onnistua ja uskaltamaan epäonnistua. Näin turnauksessa myös tapahtui. Neljän päivän jälkeen jokainen pelaaja on kasvanut kokemustensa kanssa. Toivon mukaan onnistumisen kokemuksia kertyi kaikille. Kaikkia ei aina hymyilyttänyt tai tulos miellyttänyt, se myös kuluu lajiin ja toivottavasti antaa lisäpotkua ja nälkää harjoitteluun. Suurimmalle osalle tytöistä KokkolaCup on tuttua jo useiden vuosien ajalta, mutta matkassa oli pelaajia, joille turnaus ja siten myös mitali oli ensimmäinen ja siksi erityinen. Pelaaminenhan on aina mukavaa, mutta alkukauden jälkeen, myös voitot tuntuvat hyvältä.

Turnauksen aikana on tarkoitus ja mahdollisuus kehittää joukkueen peliä. Tähän turnaukseen teemoiksi valittiin sekä hyökkäys- että puolustuspeliin ylivoiman luominen. Teemaan liittyen peleissä harjoiteltiin hyökkäyspään pelaamisessa mm. luomaan voimaa maalintekoalueelle ja puolustuspäässä saamaan enemmän pelaajia pallon alapuolelle. Huomiota pelipalavereissa kiinnitettiin teemaan liittyen etenkin nopeaan reagointiin ja vaarallisimpien pelaajien vartiointiin ja muodon korjaamiseen tai säilyttämiseen. Tämä onnistuikin välillä mallikkaasti. Nopeatempoisimmissa peleissä asian kanssa on toki vielä paljon haasteita. Turnauksen aikana tehtyjen havaintojen ja jälkeenpäin saadun palautteen perusteella ylivoiman luominen onnistui välillä liiankin hyvin ja saimme siten tukittua myös omaa peliämme. Pelin siirtäminen kentän painottomalle puolelle, onkin yksi seuraavista harjoiteltavista asioista loppukautta ajatellen. Opeteltavaa siis riittää jatkossakin sekä pelaajilla että valmentajilla. Seuraava haaste häämöttää vajaan kahden viikon päässä, PSL 2.tason lopputuurnauksessa Pajulahdessa. Onnea tytöille ansaituista mitaleista!

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola