Pohjoisen Liiga avattiin voitolla
30.6.2020 21:37 Uutiset / C06-tytöt

Kovaa vääntöä Santahaassa

T06 avasi yhden kauden päätavoitteistaan, eli Liiga pohjoisen voitolla ottelussa HauPaa vastaan.

Ottelun merkitys näkyi pelaajissa jo alkulämpöjen aikana jolloin koko joukkue oli erittäin keskittyneen oloinen ja kaikki turha sähellys loisti poissaolollaan.

Jo ennakkoon tiedettiin, että HauPa on tiukka vastus ja tulee varmasti kovaa päälle. Tästä huolimatta KPV aloitti pelin varsin mallikkaasti ja sai puhkottua vastustajan puolustusta varsin mallikkaasti. Avausmaali nähtiinkin jo ottelun kuudennella minuutilla, kun Adasofia purjehti oikealta puolelta läpi ja pisti vastustajan puolustuksen nippuun. Pienen pallottelun jälkeen Roosalla olikin helppo työ laittaa pallo tyhjään maaliin. Ensimmäisen puoliajan edetessä HauPa sai enemmän ja enemmän pelistä kiinni; etenkin keskikenttä tuntui olevan koko ajan täynnä keltapaitoja. 31 minuutilla KPV kuitenkin rankaisi, kun Adasofia pääsi tuikkaamaan pallon tyhjään maaliin vastustajan virheen seurauksena.

Tässä vaiheessa näyttikin siltä, että KPV marssisi ottelussa selkeään. voittoon. HauPa pääsi kuitenkin vielä maalin päähän ensimmäisen puoliajan viimeisellä minuutilla, kun hieman epäselvän tilanteen jälkeen pallo vietiin 11 metriin. Vaikka uusi maalivahtimme Lotta oli hyvin vedossa mukana, painui pallo kuitenkin vastustamattomasti verkon perukoille. Puoliajalla valmennus saikin käyttää osaamistaan siihen, että saatiin tilanne nollattua tyttöjen korvien välissä.

Toisella puoliajalla HauPa painoi sitten vimmatusti päälle ja KPV oli selkeästi alakynnessä. Puolustus toimi kuitenkin hienosti ja kerta toisensa jälkeen vastustajan vetopaikat pystyttiin sulkemaan ja ylärimaa lähemmäksi Haukiputaalaiset eivät päässeet. Harvat KPV:n yritykset päättyivät vastustajan kovaan peliin ja ottelun loppupuolella HauPalle nostettiin keltaista korttia kahteen otteeseen; tosin useampaankin olisi ollut aihetta ainakin vihreään katsomonosan mielestä. Tuomarin puhallettua päätösvihellyksen, näkyi helpottuneita ilmeitä niin kentällä kuin vaihtopenkinkin puolella.

Koko joukkue onnistui hienosti puolustustaiustelussa ja omista paikoista vastustajaa onnistuttiin myös rankaisemaan. Erityismaininta menee myös maalissa pelanneelle Lotalle, joka pääsi heti tiukkaan paikkaan näyttämään osaamistaan ja oli takalinjoilla kuin kala vedessä.

Liiga Pohjoinen jatkuu jo seuraavana viikonloppuna Vaasassa, jossa vastaan asettuvat WFA/BK-48 yj ja SJK.



   
Lisää uutisia
F10-pojat
Kategoriat