Seuran päättäjäisissä palkittiin parhaita
Julkaistu: 03.11.2019 00.00

Seuran päättäjäisissä palkittiin parhaita

KPV:n päättäjäisiä vietettiin tuttuun tapaan Kiviniityn koululla 2.11. Tilaisuudessa palkittiin kaikki seuran juniorit kausipalkinnolla ja lisäksi joukkueiden parhaita muistettiin vielä omilla palkinnoillaan seuran puolesta. Kaiken kaikkiaan kausi on KPV:n junioreille menestyksekäs ja kruununa sekä B-tytöt että B-pojat pääsivät mukaan ensi kauden SM-sarjan karsintoihin.

T06 joukkueessa oli menneellä kaudella mukana 19 pelaajaa, joista Ellen ja Wilma pelasivat kaksoisedustuksella HBK:sta ja Neea tuli mukaan loppukaudesta Tarmosta. Joukkue on harjoitellut tähän mennessä 133 kertaa ja otteluitakin on tullut pelattua täydet sata. Voittoja näistä oli 51, tappiota 42 ja tasureita 6kpl.

Piirisarjoissa paras saavutus oli T13 sarjan hopeasija. T13 sarjaa pelattiin yhdessä T07 joukkueen kanssa. Turnauksista paras saavutus oli Masto Cupin kilpasarjan voitto ja saman turnauksen haastesarjan kolmas sija. Kauden aikana alettiin harjoittelemaan myös ison kentän kuvioita ja osallistuttiin ison kentän sarjaa Kokkola Cupissa.

Päättäjäisissä joukkueesta palkittiin tehopelaajana Sofia Haakana. Ahkerin harjoittelija oli Anniina Träsk ja kehittyneemmin pelaajan pokaalin sai Josefiina Jokela. Vihreä Sydän palkinnon parhaana tsempparina sai Ella Vapola. Lisäksi tyttöpuolella kaikkien pikkukenttien osalta seuran tehopelaajan palkinnon sai maalitykkimme Adasofia Hotakainen. Epävirallisen kirjanpidon mukaan Adasofia tykitti kaudella yli 50 maalia ja syötti toistakymmentä.

Onnittelut kaikille palkituille, tästä on hyvä jatkaa kohti uutta kautta ja ison kentän PSL- karsintoja.

Kiitos myös kaikille toimihenkilöille ja vanhemmille kaudesta!

Jarno


Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola