Ekkono koulutuksia Kokkolassa
Julkaistu: 01.10.2019 00.00

Ekkono koulutuksia Kokkolassa

13-15.9 Ekkono rantautui jälleen Kokkolaan. Tämä on iso panostus KPV:lta seurana valmentajien osaamisen kehittämiseen. KPV:n valmentajat ovat saaneet nauttia huippukoulutuksista 2015 alkaen, jolloin ensimmäiset koulutukset vedettiin Kokkolassa. Sen jälkeen KPV oli mukana kaksi vuotta SHA:ssa, jossa koulutus tapahtui Eerikkilän Urheiluopistolla. Nyt on sovittu kaksivuotiskaudesta, jolloin kaikki Ekkono koulutukset järjestetään Kokkolassa.

Saimme hienosti mukaan myös edustusta muista seuroista, sillä valmentajia oli Lohtajan Veikoista, Teerijärveltä TUS:sta, Kaustiselta KP-V:sta sekä Kälviän Tarmosta.

-Olihan tässä runsaasti uutta asiaa. Sain tästä kuitenkin uusia asioita välitettäväksi sekä pelaajille, että joukkueeni valmentajille.

Viikonloppu oli toki rankka, mutta oli myös sen arvoista. Koulutus sijoittui ajankohdaltaan mainioon kohtaan, kun kauden vaihtuminen ja seuraavan vuoden suunnittelu ovat jo käsillä. Uudet opit tulevat varmasti käyttöön ja pelaajien laadukkaampi arki on edessä.

-Kyllä tästäkin koulutuksesta oli hyötyä, vaikka jotkin asiat olivat tuttujakin. Huomasin myös kehittyneeni valmentajana.

Malliryhmänä toimi KPV:n T06 ja T07 joukkueiden pelaajia.

Seuraava koulutus on pelipaikkakohtainen ja se pidetään 10-12.1. Tapahtumasta lisää informaatiota ja ilmoittautuminen lähempänä itse tapahtumaa. KPV toivottaa tervetulleeksi kaikki lähiseurojen valmentajat omien valmentajien lisäksi. Koulutukset ovat oiva paikka verkostoitua ja kehittyä.


Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola