SOPIMUSUUTISIA: Neljä sopimusta allekirjoitettu!
Julkaistu: 09.11.2019 00.00

SOPIMUSUUTISIA: Neljä sopimusta allekirjoitettu!

Sopimusuutisia kokkolalaisille on luvassa nelin kappalein. Viime kaudella vihreässä paidassa pelanneet keskikenttäpelaaja Adam Vidjeskog ja hyökkääjä Simo Roiha jatkavat myös tulevalla kaudelle KPV:n miehistössä. Miesten puheista päätellen molemmat ovat kotiutuneet Kokkolaan hyvin.

”Olen viihtynyt erinomaisesti Kokkolassa. Urheilukaupunkiin on helppo sopeutua.” Vidjeskog kertoo.

Kysyttäessä sekä Roiha että Vidjeskog löysivät omasta pelistään paljon hyvää, mutta myös osa-alueita joissa on halua kehittyä vielä lisää.

”Viime kaudella sijoittuminen kentällä parantui ja turha työnteko taas vähentyi” Roiha aloittaa, ”Pitäisi kuitenkin päästä useammin maalipaikoille kuin kuluneen kauden aikana.”

”Pallollinen tekeminen kentällä kehittyi viime kaudella ja olin luotettava kun pelasin. Voisin vielä parantaa peliälyäni, tehdä parempia ratkaisuja kentällä ja kehittää nopeuttani hieman.” Adam taas kommentoi.

Kumpikin osaa kertoa myös avaimet, joiden avulla Kokkolan torilla juhlitaan nousua tulevana syksynä.

”Ykkösen kauteen lähdetään hyvillä tunnelmilla! Avainsanat ovat kurinalainen joukkuepelaaminen.” Roiha tuumii.

”Meillä on oltava vahva puolustuspeli, jotta annamme itsellemme mahdollisuuden voittaa pelejä, ja on oltava pelaajia kentällä jotka ovat valmiita vaikka kuolemaan meidän logomme puolesta.” Vidjeskog luonnehtii.

Sekä Adam Vidjeskogin, että Simo Roihan, sopimukset ovat molemmat 1+1 vuotisia.


Sopimukset ovat edellä mainitun kaksikon lisäksi allekirjoittaneet hyökkääjät Elias Ahde ja Aleksi Tarvonen.

”Hyvillä mielillä saavun Kokkolaan! KPV on ammattimainen seura, joka osoitti kiinnostusta. Seuran ja (päävalmentaja) Janin kanssa käytyjen keskusteluiden jälkeen vakuutuin seuran tavoitteista, toimintatavoista ja tulevaisuuden suunnitelmista. Kirvestä ei todellakaan ole heitetty kaivoon putoamisen jälkeen - vaan päinvastoin!” Tarvonen kertoo, ”Innolla odotan treenien alkua ja tulevaa kautta.”

”KTP:n riveissä Kotkassa tuli oltua kolmosesta aina liigaan asti. Viime kausi meni Ilveksessä.” mies avaa taustojaan, ”Olen sellainen nopea pelaaja, joka tykkää haastaa 1vs1-tilanteissa ja tehdä pystyjuoksuja maalia kohti. Olen vahvuusalueellani myös boksissa päättäessäni hyökkäyksiä. Laidasta löytyy omin paikka, mutta myös kärjen tontti luonnistuu.”


Hakasta kauden päätteksi Pallo-Veikkoihin siirtyvä Elias Ahde on Kokkolassa tuttu nimi jo parin kauden takaa. Mies saapui KPV:n paitaan kauden 2017 syksyksi, silloin SJK:n lainapelaajana.

”Erittäin hyvillä fiiliksillä takaisin! Viime visiitistä, vaikkakin lyhykäiseksi jäikin, jäi erittäin hyvät tunnelmat Kokkolasta ja KPV:stä. Kiva tulla takaisin entuudestaan tuttuun ympäristöön ja tutun valmentajan alaisuuteen.” mies aloittaa.

Viime kaudella Ykkösen mestaruuteen jyränneen Hakan, sekä mainitun KPV-visiitin lisäksi Ahde on pelannut myös Veikkausliigaa TPS:ssä, SJK:ssa, JJK:ssa, sekä Ykköstä Jazzissa.

”Kuvailisin itseäni maalinälkäiseksi ja nopeaksi viimeistelijäksi. Viime vuosina olen oppinut myös kurinalaiseksi puolustus-suuntaan. Tykkään auttaa joukkuetta prässäämällä palloa pois vastustajilta.” hän jatkaa.

Ahteen henkilökohtaisia tavoitteita kysyttäessä ei vastausta kauaa tarvinnut odotella.

”Tavoite on tehdä niin paljon maaleja että me nähdään KPV siellä missä sen kuulukin olla, eli Veikkausliigassa. Tahdon myös pelata ehjemmän kauden kuin edellisvuonna."

Myös Aleksi Tarvonen ja Elias Ahde tekivät Pallo-Veikkojen kanssa 1+1 vuotisen sopimuksen.

Seuran uusimmat

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola