9
TOU
18.30
Akatemia, Miesten Kolmonen

KPV Akatemia - NIK  2 - 0

Kokkola, Keskuskenttä TN

Hentun osumilla NIK nurin

Akatemia otti kauden toisen kotivoittonsa, kun NIK kaatui keskuskentällä maalein 2-0. Akatemia jaksoi jauhaa alusta loppuun ja piti lopulta helposti kolme pistettä. Topi Valtosella KPV:n maalissa ei ollut juurikaan töitä, mitä nyt oman joukkueen pelinrakenteluun osallistui.

Akatemian maaleista vastasi jälleen kerran Atte Henttu, joka todellakin osaa olla oikeilla maalintekopaikoilla oikealla ajoituksella. Edustusjoukkueesta tuttu Patrick Byskata pyöritti avusjakson Akatemian peliä ja oli todella kova vahvistus tähän otteluun. Myös Jusa Ihalainen otti pelituntumaa ja muurasikin oikean laidan umpeen koko ottelun ajaksi. NIK väsyi jo avausjaksolla akatemian siirtelyyn. Toisella jaksolla Akatemia teki kaikki sallitut pelaajavaihdot, mutta NIK ei missään vaiheessa päässyt uhkailemaan Topi Valtosen maalia.

Tuore akatemiapelaaja Samuel Sozelo oli saanut innokkaan monikymmenpäisen nuorten fanijoukon Kaustiselta ja se toi katsomon puolelle hyvää vipinää.

Seuraavaksi Akatemia vierailee viikon päästä Variskalla VPV:n vieraana. Seuraava kotiottelu on 22.5 sarjaa johtavan SKJ:n tullessa KPV Akatemian vieraaksi.

KPV Akatemia - NIK ti 9.5.2023 | Huippuhetket

KPV Akatemia - NIK 2 - 0 (1-0)

1-0 Atte Henttu 32'
2-0 Atte Henttu 57'


Tilastot

2 - 0

NIK
(1-0)
32'MaaliHenttu Atte
57'MaaliHenttu Atte

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola