Akatemia ja sarjakakkonen Sporting Kristina pelasivat viihdyttävän Kolmosen ottelun maanantai-illan ratoksi Keskuskentällä. Akatemia oli alusta loppuun hallitsevampi osapuoli, mutta ei Kristinakaan osattomaksi jäänyt. Akatemian tehopelaajat Atte Henttu ja nopeuttaan ja juoksukestävyyttään näyttänyt Wegye Wegye olivat kuitenkin liikaa Sportingin puolustukselle. Watzelle tehot 1+1 ja Hentulle 2+1. Samalla Henttu nosti kauden maalimääränsä 15 osumaan.
Eikä tietenkään sovi unohtaa Akatemian hyvää joukkuepuolustamista keskikentästä lähtien. Henri Iivonen rytmitti peliä hienosti ja puolustuksessa B-juniori Arop Ring oli ihan päällikkö.
Johtoon Akatemia pääsi jo 5.minuutilla, kun Henttu prässäsi pallon Akatemialle ja lähetti Watzen keskeltä läpi. 2-0 syntyi Watzen ja Hentun karattua läpiajoon. Watzekin olisi voinut tehdä osuman, mutta jakoi vielä tyhjän maalin edessä Hentulle. Sporting tuli vielä mukaan peliin kolme minuuttia Hentun maalista, kun Aleksi Järvinen tinttasi pallon sisään. Henttu vapautti jännityksen 71.minuutilla, kun KPV Akatemian kulmuri jäi elämään Sportingin maalin edustalle. Ei ehkä niinkään yllättävästi pallo pomppi taas Hentun jalkoihin ja siitä akatemian maalitykki tuuttasi etunurkasta sisään.
Kolmosessa voitto on jo lähes jaettu, vaikka viisi kierrosta on vielä pelaamatta. SJK:n akatemia 2 on yhdeksän pisteen karkumatkalla ennen Sporting Kristinaa. Akatemia on sijalla kahdeksan kymmenen pistettä puoamisviivan yläpuolella.
KPV Akatemia - Sporting Kristina ma 21.8.2023 | Huippuhetket
KPV Akatemia - Sporting Kristina 3 – 1 (1–0)
⚽️ 1-0 Wegye Wegye 5'
⚽️ 2-0 Henttu Atte 57'
⚽️ 2-1 Järvinen Akseli 60'
⚽️ 3-1 Henttu Atte 71'
57' | Maali | Henttu Atte |
60' | Maali | Järvinen Akseli |
71' | Maali | Henttu Atte |