29
HUH
18.30
Edustusjoukkue, Miesten Ykkönen

JäPS - KPV   

Monitoimihalli TN

Otteluraportti: JÄPS – KPV

KPV:n ja JäPS:n historian ensimmäinen kohtaaminen päättyi maalittomaan tasapeliin.

KPV:n veskari Sergey Lazarev joutui tositoimiin toisen jakson puolivälissä, kun JäPS:n Joakim Ärilä ja Justus Holopainen pääsivät avopaikoista yrittämään palloa KPV:n maaliin.

Lazarev kuitenkin venytti upeat reaktiotorjunnat ja piti JäPS:n lopulta nollilla kauden kolmannessakin Ykkösen ottelussa. Ei saanut JäPS palloa Jaron tai TPS:nkaan maaliin. Ei myöskään Järvenpään hallipelissä KPV:n byyriin.

KPV oli liikkeellä täysin samalla avauskokoonpanolla kuin kauden voitokkaassa kotiavauksessa MP:a vastaan. Hyvin liikkuva Miika Kauppila oli palannut sairasteluiden jälkeen kokoonpanoon ja toi energisyydellään maalipaikkoja vieruskavereilleen. KPV hallitsi enimmäkseen palloa alusta lähtien. Pari maalipaikkaakin syntyi Kauppilan pujotteluista pitkin päätyviivaa. Avausjakson parhaat tekopaikat tulivat Kauppilan tarjoiluista Pietro Kytölaaksolle, mutta tämän ensimmäisessä tekopaikassa puolustaja pelasti maaliviivoilta ja toisessa avoimemmassa paikassa laukaus päätyi suoraan päin maalivahti Janne Lainetta. Shun Maetan kovan laukauksen puolestaan plokkasi KPV:ssakin näytillä käynyt toppari Alieu Ceesay.

KPV oli läpi ottelun juoksuvoimaisempi, mutta toisen jakson puolivälissä oli käydä köpelösti. Huolimattomat hyökkäyksiin lähdöt toivat menetyksiä keskikentällä ja JäPS pääsi iskemään muutaman kerran hyvin vastaan. Lazarev torjui niin Aleksi Ristolan, kuin Ärilän ja Holopaisenkin avopaikat. JäPS tuli tilanteisiin lujaa päin ja otti pelissä viisi varoitusta. Näistä kaksi tuli Timo Palmastolle ja mies ulos 82.minuutilla. Kun lisäaikaa pelattiin seitsemän minuuttia, jäi KPV:lle hyvin aikaa yrittää ylivoimalla maalintekoa. Lähimmäs maalintekoa päästiin, kun Harri Heiermann kiersi maalivahdinkin ja tarjoili pienestä kulmasta takaviistoon. Roni Pietsalo laukoi, mutta jälleen puolustaja pelasti maaliviivoilta.

- Vauhdikas, mutta vähän sekava peli hallissa. Yritettiin päästä nopeasti puolustuslinjan taakse, saada liikettä laidoille, haastoja 1 v 1 ja sitten miehiä ja palloa maalille. JäPS hoiti kuitenkin alueensa hyvin. Ehjä ysikymppinen meiltä vielä puuttuu, pohti KPV-kärki Miika Kauppila Ruudun haastattelussa.

Neljä sarjapistettä kauden kolmesta ensimmäisestä ottelusta on OK. Toisaalta enemmänkin olisi ollut tarjolla. Hyvät asiat on poimittava mukaan ja niistä tärkein on tietenkin nollapeli. Matka jatkuu jo tiistaina, kun Suomen Cupin ottelussa Kokkolan keskuskentällä kohdataan liigajoukkue VPS. Seuraava Ykkösen ottelu on sunnuntaina keskuskentällä KTP:a vastaan.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

KPV:n Juniorit Ry


KPV Klubi

Antti Chydeniuksenkatu 71

67100 Kokkola